5.3.2024

Kirja Helsingin raitioteiden historiasta

Syyskuussa ilmestyy Helsingin raitioteitä koskevan historiikin ensimmäinen osa. Kirja käsittelee Helsingin ratikkaverkon kehityksen vuosina 1890–1950 eli aikana, jolloin käytössä oli pääsääntöisesti kaksiakselista kalustoa. Tuona aikana ratikkaverkko kasvoi laajimmilleen ennen 1950-luvulla tehtyjä useiden osuuksien lakkautuksia, joiden jälkeen rataverkko on vasta viime vuosikymmeninä alkanut pikku hiljaa laajentua samoihin mittoihin.

Kirja tarjoaa yksityiskohtaiset tiedot niin rataverkon ja linjaston laajenemisesta kuin kalustohankinnoistakin liikennehenkilökuntaa ja tekniikkaa unohtamatta. Koska raitioliikenteen laajeneminen liittyy olennaisesti kaupungin kasvuun, sivutaan kirjassa myös pääkaupungin yleistä kehitystä. Tekstin tukena on myös runsas määrä valokuvia ja karttoja. Faktojen ja numeroiden lisäksi kirja sisältää myös keventävää aineistoa, kuten joitakin lehtileikkeitä liikenteenhoidossa sattuneista kommelluksista.

Asiatiedot on koottu suurimmalta osin Helsingin kaupunginarkiston arkistoimasta materiaalista, joista tärkeimpiä ovat Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön sekä Helsingin kaupungin liikennelaitoksen päätösasiakirjat, ohjeistukset, tutkimukset ja muu materiaali. Tärkeitä lisätietoja on saatu aikalaissanomalehdistä, mutta muitakin lähteitä on lukuisa määrä. Asiatiedot on huolellisesti viitteistetty.

Kirjan normaalihinta on 49 euroa. SRS:n jäsenille kirjaa myydään ennakkohintaan 42 euroa (+ toimituskulut). Alennuksen saat hankkimalla kirjan suoraan kustantajalta https://www.kustantajalaaksonen.fi/…/helsingin-raitiotiet-i…Tilausta tehdessäsi ilmoita SRS:n jäsennumerosi, joka löytyy jäsenkortistasi. Tarjouksen voit hyödyntää vain kerran. Alennushinta on voimassa 15.10.2023 asti, joten tee tilauksesi ajoissa, jotta saat hyödynnettyä alennuksen!

One thought on “Kirja Helsingin raitioteiden historiasta

  1. Kirja on ilmestynyt 1.9.2023 ja ennakkotilaukset on toimitettu matkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.