| Takaisin | Suomen Raitiotieseura ry | Finnish Tramway Society |
9.10.2013 © Jaakko Pertilä
Herätyskello soi kello 3.45. Raitiovaununkuljettaja T. T. Artikaisella on myös kännykkäherätys päällä mutta koska hän ei vielä luota uuteen tekniikkaan, niin vekkari, vaikka sähköinen sekin, on ensisijainen. Hän vääntäytyy aamupöpperössä kotinsa alakertaan – sillä onhan hän vähillä varoillaan hankkinut kehyskunnasta kaksikerroksisen omakotitalon – ja keittää aamukahvit. Juo ne, syö muutaman voileivän, sekä täydentää vaimon edellisiltana tekemät eväät, jotka koostuvat useimmiten terveellisistä aineksista. Vähintään ruokavalion on oltava terveellinen, sillä liikunta jää pitkän työpäivän jälkeen vähälle. Artsi – sillä nimellä kaverit häntä usein kutsuvat, tai vain T.T.:ksi – on kuullut pelottavia tarinoita ennenaikaisesti kuolleista kollegoistaan. Niistä, jotka ovat tehneet istumatyötä koko ikänsä ja unohtaneet oman terveytensä hoidon.
Artsi nauttii aamun ensihetkistä yksikseen, ilman perheen luomaa painetta, mutta mielessä on kuitenkin, miten saisi maksettua huomenna erääntyvät asunto- ja autolainat. Vielä pitäisi riittää särvintä perheelle. Raitiovaununkuljettajan kahdentuhannen euron peruspalkka ei kuulosta hääviltä, mutta ei kuljettajan arki sentään kaurapuurodieettiä ole. Dieetin välttääkseen Artsi ”jättää numeronsa” kerran–pari kuussa komennukseen, joka jakaa ylitöitä vapaapäiväläisille. Ylityöt varsinkin ja jo normaalit vuorolisät kerryttävät mukavasti tilipussia (no, pussia, palkkahan tulee nykyisin suoraan pankkitilille samoin kuin palkkakuittikin on luettavissa kotitietokoneelta sähköisessä muodossa) ja palkkapäivän koitettua ruokapöydässä on paitsi leipää myös yltäkylläisempiä viikonloppuaterioita.
Ahdistus on silti läsnä ja tämänaamuinen herätys ei ollut tarpeeton vaan palkkaa on lähdettävä tienaamaan. Kohta Artsi vääntäytyy auton rattiin suuntanaan Koskelan halli, useimpien kuljettajien aamun työpäivän alkupaikka. Artsi ei ulkopaikkakunnalla asuvana saa käyttää henkilökuntakuljetuksia vaan joutuu ajamaan työpaikalleen omalla autollaan. Hänen helsinkiläiset kollegansa saavat käyttää aamun kuljetuksia sen vuoksi, että ensimmäisten lähtöjen kuljettajat saataisiin työpaikoilleen ajoissa. Mutta ei Artsi kateellinen ole, koska henkilökuntakuljetuksia käyttävät kuljettajat joutuvat heräämään jopa häntä aikaisemmin. Kuljetukset kun määritellään aina päiväkohtaisesti ja haku kotiovelta saattaa olla yli tunti ennen työn alkua vaikka matkaa olisi vain muutama kilometri. Artsilla työmatkaa on 30 kilometriä ja herätys hänellä on puolitoista tuntia ennen työajan alkua.
Ennen nykyistä työpaikkaansa Artsi teki töitä lehdenjakajana. Siihen aikaan ympäri kaupunkia kulki iso liuta Liikennelaitoksen busseja, joilla kuka tahansa yöbussien reitit tunteva kuukausikortin haltija sai matkustaa. Reitit Artsi tunsi, joten aina ehtiessään hän kiiruhti Eiran sairaalalta kello neljä lähteneeseen autoon ja Erottajalla vaihtoi Kalliota, jossa hänen silloinen poikamiesboksinsa oli, kohti kulkeneeseen autoon. Mutta kaikki tuo on mennyttä aikaa: nykyisin henkilökuntakuljetukset on ulkoistettu ja aamun sekä myöhäisyön kuljetukset hoidetaan taksilla, joihin ei ole ulkopuolisilla asiaa.
Matkalla töihin Turunväylällä tulee vastaan viisi autoa, ja vähän Artsia hirvittää ajella tyhjällä moottoritiellä. Hirviä on usein näkynyt tien vieressä mutta yksikään ei ole osunut eteen, onneksi. Kaikista eniten Artsia kuvottaa siilin alle jääminen muutama vuosi sitten, vaikka hän tietääkin, että kuolema oli välitön. Raitiovaunulla hän ei ole tietääkseen ajanut eläimen yli saati ihmisen, mutta on usean kerran kolaroinut autojen kanssa. Liikennevahinkoja on sattunut harvakseltaan mutta noina kertoina kolahdus on ollut tuntuva ja liikenne on jonkin aikaa seissyt. Henkilövahingoilta on säästytty ja se on Artsin toive jatkossakin. Paitsi henkisen hyvinvoinnin myös tilipussin vuoksi on syytä ajaa nätisti, sillä kerran vuodessa jaettava turvallisuuspalkkio on sekin miellyttävä lisä, joka voi parhaimmillaan muodostua jopa ylimääräisen kuukausipalkan suuruiseksi.
Kaupungin päässä useimmat liikennevalot ovat pimeinä, eikä kaduilla näy kulkijoita. Loppumatkakin käy joutuisasti, mutta kyllä liikenne aamun myötä vielä vilkastuu. Aamulla työmatkaan meni 28 minuuttia, mutta kotimatka iltapäiväruuhkassa ei tule olemaan yhtä joutuisa.
Tänään, elokuun toisena maanantaina, alkaa uusi aikataulukausi ja samalla tämä on Artsin ensimmäinen uusien ajosarjojen mukainen aamu. Tänään tapahtuu myös pienimuotoinen linjanumerointimuutos, sillä perinteisistä kolmosen linjakirjaimista B ja T luovutaan kokonaan ja uudet linjatunnukset ovat 2 ja 3. Muutokset aiheuttavat aina epäselvyyttä asiakkaissa, sen Artsi tietää, ja hän on henkisesti varautunut opastamaan paitsi ulkopaikkakuntalaisia myös paikallisia matkaajia.
Aikataulut vaihtuvat muutaman kerran vuodessa ja tuolloin järjestetään kuljettajien kesken valinta siitä, millaista ajosarjaa kukin kuljettaja haluaa ja saa ajaa. Vanhemmat kuljettajat ovat vieneet parhaat ajosarjat mutta tällä kertaa Artsi on saanut ”linjavaalissa” mielestään hyvän ”ylimääräisen numeron”: hänellä on seuraavan puolen vuoden työpäivät tiedossaan, mutta työpäivien alku- ja loppuajat selviävät vasta edellisenä päivänä. Artsi on pari vuotta aiemminkin ollut ylimääräinen eli varakuljettaja, tai ”heittopussi” kuten heitä joskus kutsutaan, ja hän tietää tehtävän luonteen.
Artsi on jättänyt esimiehilleen toivomuksen, että aikaiset vuorot olisivat mahdollisimman aikaisia ja myöhäiset mahdollisimman myöhäisiä, jolloin hän pääsee viettämään enemmän aikaa perheensä parissa. Työnantaja ottaa toivomukset mahdollisimman hyvin huomioon, mutta aina ei toivomus ja toteutuma käy yksiin. Aivan viimeisistä yövaunuista Artsi ei juuri perusta – vaikka hän on saanut niissä monesti parhaimmat keskustelut matkustajien kanssa aikaan – mutta tekee työvuorojaan luonnollisesti komennusjärjestyksen mukaisesti, ylimääräinen kun on, ja suurperheen isänä ottaa niistäkin kertyvät työaikakorvaukset ilolla vastaan. Seuraava päivä on kuitenkin piinallinen, sillä Artsi herää haluamattaankin aikaisin aamulla ja taas iltapäivällä pitää jaksaa lähteä työpaikalle.
Kaikista eniten Artsi inhoaa ”istumispäiviä”, jolloin työpäivä alkaa varallaololla ja huonolla lykyllä jatkuu samaa rataa työpäivän loppuun; tuolloin ei kahvin kulutuksella ole rajaa. Välillä hän salaa toivoo, että edes yksi kuljettaja tekisi sairausilmoituksen tai nukkuisi pommiin, jolloin hän pääsisi tositoimiin ajamaan vaikka puolenkin kierroksen ajaksi. Osalla kuljettajista työpäivä taas alkaa kuljettajanvaihtopysäkiltä ja joskus sellaisestakin puuttuu kuljettaja. Sellaista keikkaa Artsi ei suinkaan toivo, sillä myöhästynyttä vaihtokuljettajaa odottaessa matkustajat alkavat nopeasti olla näreissään ja uuden kuljettajan lopulta tullessa paikalle hän saa vihaiset katseet päälleen, ainakin omasta mielestään.
Iltavuoron ollessa samanlaista istumista Artsi on usein käynyt työnjohdosta pyytämässä edes pientä linjakeikkaa, jolloin vuorossa oleva kuljettaja puolestaan on päässyt pitemmälle tauolle. Tällainen järjestely on useimmiten onnistunut ja kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä. Varakuljettajankin aika kuluu nopeammin ajaessa ja harvalla vakituisella kuljettajalla on mitään sitä vastaan, että välillä pääsee taukopaikalle vain oleskelemaan. Tosin tuolloin hän puolestaan toimii varakuljettajana ja joutuu ottamaan äkillisetkin keikat vastaan.
Pahimpien hösispäivien koittaessa keikkaa on. Lyhyellä varoitusajalla saattaa joutua lentämään vaunusta toiseen ilman sen kummempia taukoja. Sen verran ammattiylpeyttä Artsilta ja useimmilta hänen kollegoiltaan löytyy, että pahimmat lumipyrypäivät ja muut hässäkät hoidetaan mukisematta omista tauoista tinkien: seuraavana päivänä hankaluuksia muistellaan jo nauru suussa. Talvi on kuitenkin vielä kaukana, joten nyt voi nauraa jo muutenkin.
Tänään on työvuorolistassa merkintänä aikainen vuoro ja työnantaja on vastannut Artsin toivomukseen. Aamuvuoro on miellyttävä: työvuoro alkaa kello 5.17 ja illanviettoon pääsee kello 14 tietämillä. Artsi ei yleensä saavu työpaikalleen kovin paljon ennen työn alkua sillä niin paljon hän kaihtaa harmaata ylityötä. Aamun ensitoimet on tehtävä ripeästi, koska vaunun ulosajo on seitsemän minuuttia myöhemmin. Ensin on otettava vuorokirja aikatauluineen hyllystä ja katsottava ulosajolistasta vaunun numero sekä raide, jolla vaunu tänä aamuna sijaitsee. Vaunutyypistä riippuen käynnistys vie aikaa pari–kolme minuuttia ja vaunun muiden tietoteknisten laitteiden käynnistys saman verran. Aikaa jää vielä vaunun sisä- ja ulkotarkastuksiin: onko vaunussa uuden näköisiä kolhuja, toimivatko valaistus ja merkinantolaitteet. Seitsemässä minuutissa ei muuta ennätäkään tehdä. Sen verran aiemmin Artsi kuitenkin tulee töihin, että ehtii vaunun käynnistyksen jälkeen vielä hakea kupillisen kahvia ja polttaa tupakan kaikessa rauhassa ennen kuin on lähdettävä palvelemaan.
Artsin työuran alussa kaikki lähdöt eivät olleet viimeisen päälle noin minuutilleen toteutettuna. Tuolloin liikenteen tilaajana toimi vielä sama yhtiö joka liikenteen toteuttikin, joten paljon saatiin anteeksi: kunkin linjan ensimmäiset ja viimeiset lähdöt olivat niitä tärkeimpiä, jotka pyrittiin toteuttamaan täsmälleen. Muutamaa vuotta myöhemmin perustettu liikenteen tilaajaorganisaatio ei kuitenkaan ole yhtä anteeksiantavainen vaan sen myötä pyritään sataprosenttiseen täsmällisyyteen.
Vaikka uusien aikataulujen kanssa on yleensä säpinää, niin tänään aamun ulosajo sujuu ilman kommelluksia. Aamulla on normaalia, että jossain vaunussa on merkittävä vika ja se joudutaan pikavauhdilla korvaamaan toisella vaunulla. Milloin vaunun akut ovat tyhjentyneet, milloin lipunmyyntilaite ei käynnisty tai kilvitys ei toimi. Vikoja on lukemattomia. Tänään hankaluuksia ei satu T.T.:n vaunuun eikä sen edellä olevaankaan, jolla on ulosajo pari minuuttia ennen, ja he pääsevät sujuvasti ajamaan ulos hallista kohti kaupunkia. Myöhemmin päivällä T.T. kuulee, että ylikuormituksen vuoksi hallin virransyöttö oli kytkeytynyt pois päältä ja muutamille vuoroille oli tullut viivästyksiä. Katkos oli tällä kertaa johtunut inhimillisestä erehdyksestä ja sähköt oli nopeasti saatu takaisin. Liikennekin palautui nopeasti uomiinsa, eipä se kunnolla ollut vielä ehtinyt alkaakaan.
Artsi oli tuossa vaiheessa ajanut jo pitkän matkaa ensimmäistä 7A:n vaunuaan, eivätkä hallin ongelmat häntä sen enempää mietityttäneet. Ensimmäisellä kierroksella ei satu kummempaa: Sörkässä kyytiin astuu muutamia edellisillan juhlijoita, jotka vartijat häätävät joitakin pysäkkejä myöhemmin Lasipalatsilla. Loppukierroksella kuljettaja saa ajaa lähinnä terveisiä: ne harvat vakimatkustajat, jotka aamun ensimmäisellä kierroksella kyytiin astuvat, muistavat tervehtiä tuntematontakin kuljettajaa. Ensimmäinen puolentoista tunnin huki on kohta takana ja Artsi jää Hakaniemessä tauolle.
Vartin kahvitauon jälkeen saapui vastakkaisesta suunnasta 1A:n vaunu, jonka Artsi reilun parin tunnin ajon jälkeen vie Koskelan halliin aamuruuhkan jälkeiselle lepotauolle. Aamuruuhkan aikainen liikenne on jotenkin palkitsevaa: ensin viet täyden pokan työpaikoilleen ja koet tekeväsi tärkeää työtä. Sen jälkeen palaat ripeästi lähes tyhjällä vaunulla omaan määränpäähäsi. Hallivaunujen kanssa ongelmana on, että joku vaunuun eksynyt kulkija kiroaa kaiken läheisen elämän alimpaan helvettiin kun ei pääsekään haluamaansa paikkaan. Halliin kuitenkin on matka, ja se on tehtävä aikataulun puitteissa, sillä Artsin itsensä on syytä kiirehtiä bussikyydillä Hakaniemeen nauttimaan eväistään, jotka hän vei sinne jo ensimmäisellä tauollaan. Ruokatunti on palkatonta aikaa ja se alkaa minuutilleen, sitä paitsi puolen tunnin tauko enintään viiden ja puolen tunnin ajon jälkeen on jo laissa määrätty. Palkaton tauko voi olla enintään tunnin pituinen, jolloin aika käy jo pitkäksi, mutta onhan yksiosainen työpäivä sentään parannusta verrattuna muutaman kymmenen vuoden takaisiin työaikoihin, joissa ruokatunti saattoi kestää viisikin tuntia. Niitä kuljettajia, jotka ovat kokeneet moisen kirouksen, on vielä talossa. Silti muuan vanhempi kuljettaja, Kari A. Strömberg etunenässä, jaksaa vuodesta toiseen hakea pelkkiä ruuhkavuoroja. Siis niitä, joissa ajetaan vain arkisin aamu- ja iltaruuhkissa ja päivän keskellä on pitkä tauko (tällöin palkattoman ajan taas on oltava vähintään kolme tuntia, mistä maksetaan erilliskorvaus.) Noita vuoroja Kari on tiettävästi ajanut miltei koko uransa ajan, kohta 40 vuotta. Kokeillessaan kerran yksiosaisia työpäiviä hän melkein nukahti kesken työpäivän, kun päiväunet jäivät väliin!
Lounaan nauttiminen kuluu Artsilta totutun ripeästi välillä työtovereiden kanssa huulta heittäen. Aina kaskut eivät ole painokelvollisia, mutta niiden kertominen on hyvänä vastapainona ammatissa koetuille vastoinkäymisille. Toisinaan tuntuu siltä, että kuljettajat kilpailevat tarinoissaan siitä, kellä on ollut hankalimmat asiakkaat, ja kuka taas on ehtinyt parhaiten antaa takaisin! Suurin osa kuljettajista on nykyäänkin miehiä, mutta rivoimmat tarinat Artsi on kuullut naisten suusta. Yhtä kaikki, jutut ovat juttuja ja vaikka niitä olisi väritetty, niin harvalla tarinalla on täydellistä todellisuuspohjaa.
Lounaan jälkeen Artsi käyskentelee taukotiloista Hakaniemen pysäkkialueelle, ottaa seiskan ratikan ja ajaa sillä lyhyen puolen tunnin pätkän Pasilan kautta Töölöön. Tälläkin matkalla on mukana tunnettu häirikkö, Keppi-Pena, joka kuulopuheiden mukaan on rikas mies, mutta alkoholisoitumisen myötä täyspäiväinen kadunkulkija. Entisaikaan Pena meuhkasi kainalosauvansa kanssa vaunussa, mutta nyt hän istuu vaunun takaosassa juomiaan tissutellen. Pena on perinteinen pultsari, eikä mikään sekakäyttäjä, joiden vuoksi vartijat joudutaan useimmiten kutsumaan. Ja vaikka Pena onkin aikojen saatossa muuttunut harmittomaksi, niin vähintään hajuhaittojen vuoksi mies on poistettava vaunusta, sillä eihän raitiovaunu mikään lepokoti ole! Edellinen kuljettaja on ehtinyt tilata vartijat poistamaan Penan. Metroasemien vartijat hoitavat päiväsaikaan tällaiset tehtävät ja tällä kertaa ensimmäinen soveltuva ulosheittopaikka on Sörnäisten metroaseman pysäkki. Vaikka mies täytyy taluttaa ulos, ei ulosheitto vie aikaa juuri pysäkkiaikaa pitempään.
Artsin on tarkoitus ajaa vaununsa Töölön hallin pysäkille asti, missä vaunuun astuu taas uusi kuljettaja. Elokuun alussa kuljettajienkin lomakausi on vielä meneillään, eikä vaihtokuljettajaa tällä kertaa saa irrotettua mistään. Asia oli tiedossa jo varhain ja liikenteenohjauskeskus soittaa Artsille vaunuradiolla ja käskee asettaa hallikilvet Pasilan päätepysäkiltä lähdettäessä. Töölön hallin pysäkille päästyä on ohjattava matkustajat ulos ja vaunu on sen jälkeen vietävä välilaskulle sisälle halliin – sieltä se lähtee uudelleen linjalle myöhemmin päivällä, jos kuljettajatilanne sen sallii, tai jää loppupäiväksi sisälle. Ylipäänsä kuljettajatilanne on nykyisin hyvä, joten ajamattomia lähtöjä on kuljettajapulan vuoksi harvoin. Ilmeisesti jatkuva kuljettajakoulutus on tuottanut tulosta. Muista syistä ”ajamatonta” kertyy melkein päivittäin. Osa niistä on omasta syystä ja osa ulkopuolisten syistä aiheutuneita.
Ylimääräinen halliinajo syö useamman minuutin Artsin taukoaikaa ja hän ehtii nauttia taukopaikalla vain pikakahvit. Seuraavana hänellä on luvassa kierros nelosta, jolla palvelualttius ja kielitaito ovat suurien matkustaja- ja turistimäärien vuoksi tarpeellisia. Heti vaihtopysäkillä tuleekin ulkomaalainen lipunostaja. Vaikka kuljettajan kielitaito on vähintään kohtuullinen, niin matkustajan ei tunnu olevan: ”tuu-änd-eiti – ounli kääsh” ei mene lipunostajan jakeluun – hän kun haluaa ostaa lipun luottokortilla, joka ei käy maksuvälineeksi. Käteistä hänellä on mukanaan vain vähän ja koska viidenkympin seteliäkään kuljettajan ei tarvitse kelpuuttaa maksuvälineeksi, ostaja joutuu kaivamaan viimeiset kolikkonsa esille. Niistä löytyy tarvittava 2,80 euroa sillä tasaraha sen on vähintään oltava! Kuljettaja kun vastaa itse kassavajeesta, mutta tipit hän kyllä ottaa kernaasti vastaan.
Heti perään tulee Ylioppilastalon pysäkillä toinen turisti kysymään Eurohostelin pysäkkiä. Katajanokalle päästyään Artsia arkailuttaa tilanne, jossa hän on valmistautunut opastamaan matkustajan määränpäähänsä, mutta vielä enemmän hän tuntee myötähäpeää, sillä asiaan sotkeutunut sivullinen matkustaja on opastanut turistin jo pari pysäkkiä aiemmin ulos vaunusta – aivan väärään paikkaan!
Katajanokalta matka kohti Munkkinientä alkaa taas muutaman minuutin jälkeen ja alkumatka sujuu leppoisasti. Lasipalatsin pysäkille Artsi saapuu ”toisena vaununa” ja edessä oleva kymppilinjan vaunu ehtii lähteä pysäkiltä. Artsilla on aikomus siirtää vaunu pari–kolmekymmentä metriä pysäkkialueen päähän odottamaan seuraava vihreää aaltoa. Sivusilmällä hän näkee kyytiin pyrkivän juoksijan, jonka ajattelee noukkia etuovesta kyytiin. Juoksija järjestää kuitenkin välikohtauksen heittämällä reppunsa vaunun eteen kiskoille! Artsin on pysäytettävä vaunu vaikka mieli olisi tehnyt jatkaa matkaa. Ohikiitävän hetken ajan näyttää siltä kuin matkustaja ja kuljettaja katsoessaan lasioven läpi toisiaan olisivat aikeissa käydä toistensa kurkkuun.
Lopulta Artsi nöyrtyy ja avaa etuovet. Matkustaja hyppää kyytiin ja kävelee vaunun takaosaan hyvin selvästi haukkuen kuljettajan asiakaspalveluasenteen. Liekö juoksijalla ollut muuta asiaa yleensäkään, sillä tuskin hän huomaa, että Artsi siirtää vaunua loput 15 metriä ja ottaa kyytiin vielä lisää matkustajia niin etu- kuin takaovista. Jos muut matkustajat eivät huomaa Artsin korvista nousevaa savua, niin he kenties ihmettelevät, miten kuljettaja voi suhtautua tilanteeseen noin tyynen rauhallisesti. Mutta niin se on: tässä ammatissa pitää kerätä haukut ja antaa palaute korkeintaan esimiehelleen.
Kohtaus kalvaa pitkään Artsin mieltä, mutta unohtuu toistaiseksi, kun hetken päästä vastaan tulee Helsingin uusi raitiovaunu, Transtechin valmistama Artic. Vaunu on kuukausi sitten tuotu kaupunkiin ja se on päässyt nopeasti liikenteeseen ja nyt on käynnissä kuljettajien tyyppikoulutus. Kuskinpukilla myhäilee eräs niistä onnellisista, jotka saavat ensimmäisten joukossa koulutuksen uuteen vaunuun. Kaverin nimeä T.T. ei muista, mutta on hän ollut kauemmin talossa kuin T.T. Kuljettajia koulutetaan uuteen vaunutyyppiin verkkaiseen tahtiin, mutta tahti tiivistyy sitten, kun toinen uusista vaunuista syksyllä saapuu kaupunkiin.
Uusi vaunu sujahtaa nopeasti vastaan ja Artsi jää mietteisiinsä. Mitähän kommelluksia uuden vaunun kanssa voikaan sattua? Tuskin ainakaan niin hätkähdyttävää kuin aikoinaan T.T.:n ajaessa ensimmäistä kertaa mannheimilaisella yksin. Hetken ajeltuaan hän ryhtyi korjaamaan ajoasentoaan ja otti tukea kojelaudasta. Vaunun kojelaudan 40 vuotta vanhat kiinnitykset olivat läpimätiä ja koko kojelauta irtosi kiinnityksistään! Siinä ei nuori kuski älynnyt heti tehdä vaununvaihtopyyntöä vaan jatkoi ajamista kuin mitään ei olisi sattunut. Vertailu ei toki ole relevantti, mutta kyllä uuden vaunun kanssa löytyy oikeitakin ongelmia. Kaikilla vaunutyypeillä kun on omat ongelmansa ja uuden vaunun kanssa niitä ei vielä ole selvitetty.
Yht’äkkiä Artsi havahtuu saapuessaan taas Töölön vaihtopysäkille: pitkän aikaa hän on ollut mietteissään, eikä muista viime aikojen tapahtumista juuri mitään. Nelosen kierroksella aika kuluu muutenkin, liekö syynä se, että matkustajia on sopivassa suhteessa ja kuljettaja kokee tekevänsä hyvää työtä, vai se, että kohtalaisten liikennevaloetuuksien myötä matka joutuu. Niin tai näin, nyt on kierros mennyt kuin siivillä ja viimeinen rasittavan pitkä tauko alkaa Töölössä. Puolenpäivän jälkeen Artsi on jo väsynyt ja pitkä tauko päivän lopussa väsyttää vielä lisää. Tauon aikana muuan ammattiliiton aktiivi vetää häntä hihasta: ”T.T. hei! Et haluais ryhtyä syksyllä Töölön luottamusmieheksi? Jäsenkokous on muutaman viikon päästä ja nyt tarvitaan hyviä ehdokkaita!”
Aiemmassa työssään Artsi oli aktiivinen yhdistystoiminnassa, mutta kuljettaja-aikoinaan hän on jättänyt luottamustoimet muitten hoidettaviksi. Kuljettajakunta on niin hyvin järjestäytynyttä, että kyllä luottamustoimiin aina joku löytyy, hän miettii. Ja varsin hyvin on löytynytkin. Hyvän järjestyneisyyden vuoksi työolotkin ovat kuljettajilla kohtalaisen hyvät. Kollegan uteluun hän ei vastaa mitään täsmällistä, mutta on valmis miettimään asiaa.
Kello 13.19 Artsi kapuaa kolmosen ratikkaan – ei! vaan Töölön puolella se onkin nykyisin kakkonen – ja ajaa sillä Eiran lenkin kautta Hakaniemeen. Vaihtokaveri kertoo äsken tulleesta tiedotteesta, jossa 20-sarjan kolmosten – eli juuri sen puolen, jolle Artsi on lähdössä ajamaan – käskettiin kiertää Eiran lenkki väärään suuntaan, syynä väärin pysäköity auto Laivurinkadulla. Muutaman minuutin jälkeen kuitenkin kuulutetaan poikkeusreitin perumisesta, sillä Liikennelaitoksen raivausauto on ehtinyt siirtää liikenne-esteen pois vaunujen tieltä. Tästä lyhyestä episodista kertyy ainakin pari ajamatonta lähtöä niille vuoroille, jotka ehtivät poikkeusreitille.
Artsin vaunu on ensimmäinen, joka liikennehäiriön jälkeen ajaa taas omaa reittiään. Muutamilla pysäkeillä on ollut yli puolen tunnin vuoroväli ja väentungos on siksi tuntuva. Ei matkustajia kuitenkaan niin paljon ole, että Artsin tarvitsisi lähettää ”Täynnä”-ilmoitusta liikenteenohjaukseen. Sitä paitsi matka sujuu ja Hakaniemessä ollaan vastoinkäymisistä huolimatta kaksi minuuttia etuajassa kello 13.59. Onneksi vaihtokaveri on tänään hyvissä ajoin paikalla ja Artsi pääsee kotimatkalleen. Työpäivä loppuu Hakaniemeen, vaikka se on aamulla alkanut Koskelasta. Bussimatka Koskelaan autoa hakemaan on jo omaa aikaa ilman siirtymäkorvauksia, mistä Artsi on katkera, sillä monessa muussa liikennealan ammatissa työ loppuu sinne, mistä se on alkanutkin. Koskelasta Artsi lähtee reilun puolen tunnin ajomatkalle kotiin ja tuolloin hän muistaa kirota jokaisen muun autoilijan, joilla ei luultavasti ollut pakottavaa tarvetta lähteä aamulla liikkeelle omalla autollaan kuten hänellä itsellään.
Kotiin päästyään Artsi valmistaa perheelleen päivällisen ja odottaa vaimon kotiinpaluuta. Lapset ovat jo palanneet koulusta, tehneet läksynsä ja menneet kuka kenenkin kaverinsa kanssa leikkimään. Päivällinen nautitaan kello 17 ja silloin on Artsin toivomuksesta kaikkien oltava läsnä. Perheen yhteinen hetki on nopea, joskus kärttyinenkin, ja sen jälkeen Artsi toivottaa yleensä vaimolleen ja aina lapsilleen hyvät yöt ja menee kello 19 aikaan yöpuulle, sillä seuraava aamu on vielä aikaisempi: se alkaa jo kello 5.06. Tulevasta päivästä hän ei vielä tiedä muuta kuin työajan.