Suomen Raitiotieseura ry Finnish Tramway Society
Jäsenet voivat liittyä. Tapahtumat
Liikenneuutiset, sivu 2

Liikenneuutiset, sivu 3

Liikenneuutiset, sivu 4 (lisäsivu)

Uutisarkisto
Viimeksi päivitetty: Uutiset siirtyvät "sivulle 2" ja " 3". "Uutisarkisto" -sivuille säilötään mielenkiintoisimpia uutisia ym. ja v 2007 alkaen kaikki uutiset         

Sulje uutisikkuna

Vuoden 2016 uutiset

Vuoden 2014 uutiset.

Ratatyökartta 2 (HKL), vuoden 2015 ratatyöt.

Rautatieaseman ja Kaivopihan yhdistävät kaksi liukuporrasta uusitaan tulevana vuonna. Työt aloitetaan jo maanantaina 4.1., jolloin molemmat liukuportaat suljetaan. Remontin alkuvaiheessa käytössä on liukuportaiden vieressä sijaitsevat kiinteät portaat ja myöhemmin liukuportaiden tilalle rakennetava väliaikainen kulkuyhteys. Hissi on käytössä koko remontin ajan.

Metrojuna M309 tuotiin Vuosaareen 27.12. Tietojen mukaan C-ja D-vaunut kuljetettiin varikolle 29.12. ja A- ja B-vaunut 30.12.

Raitiolinjat 2, 3, 4, 4T, 7A ja 7B liikennöivät keskustassa poikkeusreittejä torstai-iltana 31.12. noin klo 19.50 alkaen liikenteen loppuun saakka Senaatintorin uudenvuoden vastaanoton vuoksi. Bussit korvaavat raitioliikennettä Eirassa ja Katajanokalla.
Linjat 2 ja 3 liikennöivät linjan 1A päätepysäkille Pursimiehenkadulle. Kauppatorin ja Viiskulman väliä kulkee korvaava bussi 3X, joka lähtee Kauppatorilta pysäkiltä ”Kauppatori” (2004) ja ajaa reittiä Eteläranta – Laivasillankatu – Tehtaankatu – Laivurinkatu – Pursimiehenkatu. Päätepysäkki on ”Viiskulma” (1174).
Linjat 4 ja 4T liikennöivät Kolmikulmaan. Mannerheimintien ja Katajanokan välisen osuuden korvaavat bussit 4X ja 4TX, jotka lähtevät pysäkiltä ”Erottaja” (1900).
Bussit ajavat reittiä Mannerheimintie – Eteläesplanadi – Katajanokanlaituri – Satamakatu – Kruunuvuorenkatu, josta linja 4X jatkaa Merisotilaantorille ja 4TX Katajanokan terminaalille.
Linjat 7A ja 7B ajavat Kaivokadun ja Kaisaniemenkadun kautta. Aleksanterinkatu, Snellmaninkatu ja Liisankatu jäävät ajamatta.

19.12.: Jari Sillanpää kipuaa Stockmannin pääsisäänkäynnin päälle laulamaan kello 14. Tavaratalo tarjoaa asiakkailleen Sillanpään ja tämän bändin keikan.
Aleksanterinkatu on suljettu liikenteeltä, koska keskustaan odotetaan runsaasti yleisöä. Raitiolinjat 4, 7A ja 7B ajavat poikkeuksellisesti Rautatieaseman edestä Aleksanterinkadun sijaan 13.30–15.30.

Pysäkkien nimiä muutetaan perjantaina 18. joulukuuta.
Kaisaniemen raitiovaunupysäkkien (0303 ja 0304) uusi nimi on Kaisaniemenkatu. Kaupungin mukaan nimi muuttuu, koska Kaisaniemi viittaa pysäkin lähiympäristöä laajempaan alueeseen eikä siksi ole pysäkin nimenä tarpeeksi kuvaava. Kaupungin mukaan nimi ei myöskään ole enää kytköksissä metroasemaan.
Varsapuistikon raitiovaunupysäkkien (0305 ja 0306) uusi nimi on Kaisaniemenpuisto. Raitiovaunupysäkin nimi muuttuu, koska Varsapuistikko nimenä ei ole kaupungin mukaan kaupunkilaisille tuttu.

4_2015_kansi (34K)Raitio 4/2015 on ilmestynyt! Aiheita tällä kertaa: Helsingin matkalippujen historiaa 1890-1944, Kehärata, Raide-Jokerin suunnittelu etenee, Nordtrikk 2015 Lidingössä, HKL 70 v., Tampere, Päätepysäkki.

8.12. MS Finnbreeze toi metrojunan M308 Vuosaareen. Saatoi melkein luulla näkevänsä' junan vaunut Vuosaaren web-kamerassa.
M309 tuodaan tiedon mukaan joulunpyhinä, ja on varikolla pyhien jälkeen.
M307 jäi välistä. Juna on tehtaalla ns. valmiina, mutta CAF tekee manuaaliajoon liittyvien asennusten testauksia ym. kyseisellä junalla ja pitää sitä siksi tehtaalla.

pikrupv-1946 (72K)Harvinaisempi kuva pikku-ruotsalaisesta perävaununa.
Muutostyöt tehtiin jo HRO-aikana. Vaunu on HKL:n sarjasta 584-591.

Seuran syyskokous pidettiin 24.11. Silakassa HKL 166, joka oli parkkeerattu Koskelan hallin raiteelle 2. Kokouksessa valittiin uusi johtokunta vuodelle 2016 erovuoroisten tilalle:
Puheenjohtaja Tom Heino
Varapuheenjohtaja Daniel Federley
Sihteeri Jaakko Pertilä
Jäsen Jorma Rauhala
Varajäsen Mikko Alameri
Vanhoina jatkavat:
Rahastonhoitaja Kimmo Säteri
Arkistonhoitaja Pertti Leinomäki
Seura kiittää väistyvää puheenjohtaja Jorma Rauhalaa omien sanojensa mukaan "liian monista" puheenjohtajavuosista.
Erityisesti kiitos HKL:lle Silakan käytöstä kokouspaikkana sekä HKL-ratapuolelle hienosta esittelystä Koskelan työtiloissaan.

Kaupunginmuseo on marraskuussa 2015 toteuttanut kolmen kokoelmiin kuuluneen raitiovaunun poiston. Poistetut vaunut ovat moottorivaunu NWF HKL 91, perävaunu ASEA HKL 615 ja perävaunu Karia HKL 521.
Poistettavat vaunut valittiin yhteistyössä HKL-Raitioliikenteen ja Suomen Raitiotieseura ry:n sekä Oy Stadin Ratikat Ab:n kanssa. Hyödynsimme vaunujen arvioinnissa merkitysanalyysiä, jossa tarkastellaan eri näkökulmista, mitä vaunut kertovat ja merkitsevät Helsingille / helsinkiläisille / HKL:lle / harrastajille / kaupunginmuseon kokoelmille.
Poistotapana oli vaunujen siirto HKL-Raitioliikenteelle, joka päättää niiden jatkokäytöstä. Tarkoitus ei ole romuuttaa mitään vaunua.
Muut kahdeksan kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvaa raitiovaunua, jotka eivät ole näytteillä Ratikkamuseossa, ovat edelleen kokoelmakeskuksessamme Hyrylässä.

24.11.: Varhaan on siirretty Hyrylästä myös vaunut 521 ja 615.


403_otan_2011 (78K)
20.11.Vaunun 403 koeajot Otanmäessä jatkuvat. Transtech

Museovaunu? HKL 91 on siiretty Hyrylästä Varhaan 19.11.

16.11. Kaupunginhallitus, hyväksytty: Ratikkaprojektin tilannekatsaus ja raitioliikenteen kehittämistavoitteet

Jälleen katsottavissa Areenassa; Spårvagn-Raitiovaunu.

403_valmis_koeajoihin_04_11 (50K)HKL 403 valmiina tehtaan sisäisiin koeajoihin.
Kuva 4.11.


M300-sarjan metrojuna (M301) 26.10. ensimmäistä kertaa koeajossa matkustajaliikenteen välissä! Tähän asti koeajoja on tehty vain öiseen aikaan. Junaa koeajetaan päivisin tästä eteenpäin satunnaisesti. Matkustajat eivät vielä kyytiin pääse.

19.10.: Vaunu 116 mainostaa sinisenä Oopperaa.

Jätkäsaaren liikennejärjestelyihin tulee ajoittaisia muutoksia lokakuusta alkaen Tyynenmerenkadun eteläpään rakennustöiden vuoksi. Nykyisten väliaikaisten ajoratojen tilalle rakennetaan lopullinen katuyhteys raitiotiekiskoineen Rionkadulta Atlantinkadulle.
Työn vaativuutta lisää tulevan katualueen alle työntyvä vanhan kaatopaikan reuna: katualueen alapuolelle joudutaan rakentamaan paalulaattarakenne takaamaan painumaton alusta liikenteelle. Tarvittavan rakenteen laajuuden vuoksi nykyiset ajoradat ja raitiotiekiskot siirretään väliaikaiselle reitille. Rakennustyöt alkavat lokakuussa 2015 ja valmistuvat kesällä 2017.
Raitiovaunujen 6T ja 9 liikennöintiin tulee ajoittaisia katkoksia Jätkäsaaressa. Katkoksien ajan linja 9 ajaa Itämerenkadun kautta, ja Ruoholahden metroasemalta järjestetään korvaavat bussiyhteydet. Linjan 6T vuorot liikennöidään linjalla 6 katkoksien aikana.

Metrojuna M305 saapui 15.10. Vuosaaren satamaan. Kuljetukset metrovarikolle 16.ja 17.10. n 20.30

Raitiovaunuilta 2 ja 3 jää perjantaista sunnuntaihin 16. – 18. lokakuuta ajamatta Eiran lenkki myötäpäivään. Poikkeusreittien syynä ovat kaivutyöt.
Raitiolinja 2 kulkee jo parhaillaan kumpaankin suuntaan poikkeusreittiä Simonkadun ja Mannerheimintien kautta, jolloin Rautatientori ja Mikonkatu jäävät ajamatta. Perjantaista sunnuntaihin linjalla 2 on samanaikaisesti myös toinen poikkeus. Vaunut eivät Töölöstä Eiran suuntaan ajaessaan pääse Aleksin ja Kauppatorin kautta Etelärantaan, vaan jatkavat Mannerheimintieltä Bulevardille ja Eiran kautta Olympiaterminaalille. Eirasta Töölöön päin kakkoset kulkevat reittiä Eteläsatama - Aleksanterinkatu – Mannerheimintie – Simonkatu.
Linja 3 kulkee perjantaista sunnuntaihin poikkeuksellisesti Olympiaterminaalista pohjoiseen ja edelleen Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä Kaivokadulle ja kohti Hakaniemeä. Hakaniemestä päin tullessaan kolmoset ajavat normaalisti Eiran lenkin Bulevardilta Kaivopuiston suuntaan, mutta suunnassa Olympiaterminaalilta Bulevardille se jää ajamatta. Viikolla 19 – 26. lokakuuta raitiolinja 2 kulkee jälleen molempiin suuntiin poikkeusreittiä Simonkatu-Mannerheimintie, jolloin Rautatientori ja Mikonkatu jäävät ajamatta.

12.10.: Helsingin kaupungin liikennelaitos saneeraa kiskoja Siltasaarenkadun, Porthaninkadun ja Toisen linjan risteyksessä 30.10. asti. Saneerauksen aikana risteyksessä olevat raitiovaunukiskot uusitaan. Työn vuoksi joudutaan ajoneuvoliikennettä ohjaamaan kiertoreiteille.
Porthaninkadulla ja Toisella linjalla tehdään kiskotöitä maanantain ja tiistain välisenä yönä 19.-20.10. kello 24-05. Töiden vuoksi raitiolinjat 3 ja 9 ajavat Hämeentien ja Helsinginkadun kautta.

Raitiolinjalla 2 on poikkeusliikennettä keskustassa ma 12.10. klo 2 yöllä - ma 26.10. klo 5 välisenä aikana aamulla kaivutöiden takia, ja raitiolinja 3 kulkee poikkeuksellisesti samojen töiden takia 16.-18.10.
Ma 12.10. klo 2 – to 15.10. linja 2 kulkee molemmissa suunnissa Simonkadun ja Mannerheimintien kautta, jolloin Rautatientori ja Mikonkatu jäävät ajamatta.
Pe 16.10 - su 18.10. linjalla 2 on samanaikaisesti myös toinen poikkeus, kun vaunut eivät Töölöstä Eiran suuntaan ajaessaan pääse Aleksin ja Kauppatorin kautta Etelärantaan, vaan kulkevat Simonkadun, Mannerheimintien, Bulevardin, Fredrikinkadun ja Tehtaankadun kautta eli ajavat Eiran lenkin vastapäivään. Eirasta Töölöön päin kakkoset kulkevat reittiä Eteläsatama - Aleksanterinkatu – Mannerheimintie – Simonkatu.
Linja 3 kulkee perjantain ja sunnuntain välillä poikkeuksellisesti Olympiaterminaalista pohjoiseen ja edelleen Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä Kaivokadulle ja kohti Hakaniemeä. Hakaniemestä päin tullessaan kolmoset ajavat normaalisti Eiran lenkin Bulevardilta Kaivopuiston suuntaan, mutta suunnassa Olympiaterminaalilta Ullanlinnan kautta Bulevardille se jää ajamatta.
Raitiovaunut eivät siis välillä 16.-18.10. kierrä lainkaan Eiran lenkkiä myötäpäivään.
Ma 19.10.– ma 26.10. klo 5 raitiolinja 2 kulkee jälleen molempiin suuntiin reittiä Simonkatu-Mannerheimintie, jolloin Kaivokatu ja Mikonkatu jäävät ajamatta.

Porthaninkadulla ja Toisella linjalla tehdään kiskotöitä kahtena yönä, 11.-12.10. ja 12.-13.10. kello 24-05. Töiden vuoksi raitiolinjat 3 ja 9 ajavat vuoroöinä yhteen suuntaan Hämeentien ja Helsinginkadun kautta.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 11.-12.10. klo 24 alkaen linjat 3 ja 9 ajavat Alppilan ja Pasilan suuntaan reittiä Hämeentie - Helsinginkatu - Läntinen Brahenkatu. Olympiaterminaalin ja Länsiterminaalin suuntaan ajetaan normaalia reittiä.

Mannerheimintiellä Postitalon kohdalla tehdään kiskotöitä kahtena yönä, 4.-5.10. ja 5.-6.10. kello 24-05. Töiden vuoksi raitiolinja 4 ajaa vuoroöinä yhteen suuntaan Kampin kautta.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 4.-5.10. klo 24 alkaen linja 4 ajaa Munkkiniemen suuntaan Kampin kautta eli reittiä Mannerheimintie – Simonkatu – Fredrikinkatu – Arkadiankatu – Runeberginkatu – Mannerheimintie. Katajanokalle päin ratikat ajavat normaalireittiä.

Kaivokadulla tehtävät ratatyöt vievät raitiovaunut 2, 3 ja 9 poikkeusreiteille maanantain ja tiistain sekä tiistain ja keskiviikon välisinä öinä 28.–30. syyskuuta kello 24-5. Työt tehdään kahdessa vaiheessa siten, että maanantain ja tiistain välisenä yönä Kaivokadun lännen suuntaan kulkevat raitiokiskot on suljettu. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä suljettuina taas ovat Kaivokadun kiskot idän suuntaan 28.-29.9. kello 24-5.
Raitiolinja 2 Kaivopuistosta Töölön suuntaan ajaa reittiä Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Simonkatu (pysäkit Mikonkatu ja Rautatieasema jäävät pois).
Raitiolinja 3 Hakaniemestä Eiran suuntaan ajaa reittiä Hakaniemi-Liisankatu-Snellmaninkatu-Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Bulevardi (pysäkit Varsapuistikko, Kaisaniemi ja Rautatieasema jäävät pois).
Raitiolinja 9 Hakaniemestä Länsiterminaalin suuntaan ajaa reittiä Hakaniemi-Liisankatu-Snellmaninkatu-Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Simonkatu (pysäkit Varsapuistikko, Kaisaniemi ja Rautatieasema jäävät pois).

Raitiolinjat 3, 4 ja 4T ajavat poikkeusreittejä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 27.-28.9. n. klo 24 alkaen liikenteen loppuun.
Linjan 3 vaunut kääntyvät Eirasta Hakaniemeen päin ajaessaan Mannerheimintieltä Aleksanterinkadulle ja jatkavat Snellmaninkadun kautta Hakaniemeen. Kaivokatu ja Kaisaniemenkatu jäävät ajamatta. Linjalta jäävät pois käytöstä pysäkit ”Kaivokatu” (0301), ”Kaisaniemi” (0303) ja ”Varsapuistikko” (0305).
Linjat 4 ja 4T kulkevat Kauppatorilta Munkkiniemen suuntaan reittiä Aleksanterinkatu – Mikonkatu - Rautatieasema – Mannerheimintie. Linjoilta jää pois käytöstä Aleksanterinkadun länsipään pysäkki ”Ylioppilastalo” (0402).
Merisotilaantorille ajaa bussi 4X ja Katajanokan terminaaliin bussi 4TX. Bussit lähtevät Eteläesplanadilta pysäkiltä numero 2004.
Linjat 4 ja 4T palaavat maanantaiaamuna 28.9. Katajanokalle vieville reiteilleen. Linjoilta päättyy lauantaina 19.9. alkanut poikkeusjärjestely, jonka aikana niiden päätepysäkki on ollut Kauppatorilla.
Poikkeusjärjestelyjen syynä ovat Mannerheimintien ja Katajanokan kiskotyöt.

Living Spaces –festivaalin infokeskuksena toimiva Pixelache-raitiovaunu kulkee pe 25. – su 27.9. päivittäin klo 13:00-17:00. Kyyti on ilmainen, minkä lisäksi ratikassa on myös ilmainen kahvi- ja mehutarjoilu.
Pixelache-raitiovaunu (HKL 166) toteutetaan yhteistyössä HKL/Taidelinja –projektin kanssa.

Vihdoin saatu verkkon luettavaksi SRS;n palstat Resiina-lehdestä (1971-76) ja yhdistyksen omia tiedotteita(1972-77). Ihan mukavaa historian havinaa.

Raitio_3_2015 (35K)Raitio-lehti 3/2015 on ilmestynyt.

Satamakadulla Katajanokalla tehtävien ratatöiden vuoksi raitiolinjat 4 ja 4T ajavat poikkeusreittiä 19.–27.9. Raitiovaunut ajavat Kauppatorille, jolta liikennöi korvaava bussi 4X Merisotilaantorille ja 4TX Katajanokan terminaaliin.
Raitiovaunusta bussiin vaihdetaan Kauppatorilla. Bussit lähtevät Eteläesplanadilla olevalta pysäkiltä numero 2004.
Vaihtaminen bussista raitiovaunuun tapahtuu Aleksanterinkadulla. Bussit käyttävät matkustajien poistumispysäkkinä Senaatintori-pysäkkiä 0448, ja raitiovaunun kyytiin pääsee edempänä olevalta Senaatintori-pysäkiltä 0406.

HKL:n johtokunta on kokouksessaan 16.9valinnut ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan uudistetun organisaation Kunnossapitoyksikön johtoon Toni Jurvan. Jo viime viikolla valittiin Liikennöintiyksikön johtoon Arttu Kuukankorpi, Infra- ja kalustoyksikön johtoon Artturi Lähdetie sekä Toiminnanohjausyksikön johtoon Karoliina Rajakallio.
Toni Jurva on koulutukseltaan autotekniikan insinööri. Hän on työskennellyt aiemmin mm. huoltopäällikkönä henkilö- ja pakettiautojen huolto- ja kolarikorjaamossa, Helsingin KTK Oy:n toimitusjohtajana ja myyntijohtajana, Staran Arabianrannan konepajan päällikkönä sekä HKR:ssä materiaalipalvelun päällikkönä ja kehittämisinsinöörinä.
HKL:n rakennetta uudistetaan 1.1.2016, jolloin liikennemuotokohtaisesta organisaatiojaosta luovutaan ja HKL:lle perustetaan uudet Liikennöinti-, Kunnossapito-, Infra ja kalusto- sekä Toiminnanohjausyksiköt.

Kampin metroaseman kauppakeskuksen päädyn liukuportaiden toimintavarmuutta parannetaan koneiston peruskorjauksella syksyn aikana. Kolmesta liukuportaasta yksi on poissa käytöstä noin kuuden viikon ajan. Kahden muun liukuportaan koneistot on uusittu kevään ja kesän aikana. Peruskorjauksen aikana kaksi porrasta palvelee metroasemalla liikkuvia.
Uusi koneisto asennetaan laituritasolta katsottuna oikeanpuolimmaiseen liukuportaaseen. Liukuporras on poissa käytöstä 21.9.2015 alkaen lokakuun loppuun saakka.

10.9.: HKL:lle uusia yksikön johtajia

24.8. Tampere: Kolme tarjoajaa raitiovaunuhankinnan kolmanteen vaiheeseen

Tampere: Maastotutkimukset alkoivat raitiotiereitillä 1.9.2015.


115_amercanexpress_0915_roope-toiviainen1 (109K)HKL 115 mainostaa syyskuun alusta American Expressiä.
Kuva © Roope Toiviainen.
Elokuun lopusta tieto, että HKL 33 mainostaa nyt Grandiosaa. Kuvia kiitos!

Caloniuksenkadulla korjataan kaasujohtoa maanantaina 7.9. Työn vuoksi raitiolinja 8 ajaa poikkeusreittiä klo 18.00 - 24.00 Runeberginkadulta Kampin kautta Kolmikulmaan. Oopperan ja Jätkäsaaren välillä kulkee raitiovaunua korvaava bussi 8X. Raitiovaunun ja korvaavan bussilinjan välillä voi vaihtaa helpoiten Apollonkadun pysäkeillä Runeberginkadulla.
Tiistaina 8.9. linjan 8 lähdöt Vallilan varikon pysäkiltä klo 5.20, 5.31 ja 5.40 ajetaan poikkeusreittiä Rautatieaseman ja Kampin kautta Jätkäsaareen. Vuorot eivät kulje Helsinginkatua, Runeberginkatua ja Mechelininkatua. Kalliosta ja Töölöstä Ruoholahteen matkustaville helpoin vaihtoehtoinen reitti on kulkea ensin muilla linjoilla Hakaniemeen tai Kamppiin, josta edelleen metrolla Ruoholahteen.

Eiran sairaalan risteysalueen kiskot ja vaihteet uusitaan kahdessa vaiheessa syyskuun alussa.
Ensimmäisen vaiheen aikana torstaista 3.9. sunnuntaihin 6.9. uusitaan Tehtaankadun puoleiset vaihteet 507 ja 508.
Ylimääräisellä ruuhkavuorolla vahvistettu linja 1A ajaa KÄP-SNT-YT-FR-PMK. Paluusuunnassa tehdään kunniakierros KT:n kautta, jonka jälkeen reitti kohti KÄP:ää otetaan kiinni.
20-sarja ajaa -(2)KP-YTm-FR-(3)PMK-VSK- ja 30-sarja saman päinvastoin. Korvaavalla bussilinjalla 2X ajetaan reittiä Merikatu-Kapteeninkatu-Tehtaankatu-OLY-KT-Erottaja-LP 10 minuutin välein koko liikennöintiajan - siis myös sunnuntaina ja yöllä.
Toisessa vaiheessa 7.-11.9. uusitaan Laivurinkadun vaihteet 503 ja 504, jolloin 1A pystyy ajamaan omaa reittiään, kun taas 2/3 joutuvat Eiran lenkillä uudelle poikkeusreitille:
20-sarja ajaa normaalisti OLY:iin, josta se jatkaa edelleen linjan 2 kilvin PMK:lle. Sieltä paluureitti on kolmosen kilvin PMK-OLY-KT-YTa-RT-. 30-sarja noudattaa tässäkin käänteistä järjestystä. Kummassakin kiertosuunnassa on yksi ylimääräinen vuoro ja kalustokierto on osittain yhdistetty. Korvauslinjana on tällä kertaa bussi 3X, Eira(Laivurinkatu)-EIR-FR-Erottaja-LP ja sekin ajaa 10 minuutin välein kello 6-1.40. HSL:n poikkeusreittiuutinen karttoineen on osoitteessa
target="_blank">https://www.hsl.fi/liikennetiedotteet/2015/raitiolinjoilla-1a-2-ja-3-poikkeusreitteja-3-11-syyskuuta-7215

Raitiolinjat 2, 3, 4, 7A ja 7B sekä bussit 16 ja 24 ajavat poikkeusreittejä lauantai-iltana 29.8. Midnight Run Helsinki -juoksutapahtuman vuoksi.
Raitiolinjojen poikkeusreitit
Raitiolinjat 2 ja 3 ajetaan Pursimiehenkadulle linjan 1A päätepysäkille klo 21.00 - 21.45.
Raitiolinja 4 ajaa klo 21.00 - 23.00 linjan 4T päätepysäkille Katajanokan terminaalille, joten reittiosuus Linnankadulta Merisotilaantorille jää ajamatta. Raitiolinjat 7A ja 7B ajavat klo 19.00 - 23.00 Kruununhaan sijasta Siltasaarenkadun ja Kaivokadun kautta.


3003-16042015-Juhana (68K)
3004-12082015-Juhana (90K)
Sähköbussien kokeilut ovat jatkuneet myös kuluvana vuonna. Kesällä saatiin käyttöön Ebusco 2.0, joka on edeltäjäänsä suurempi ja kehittyneempi. Operaattori Transdev Finland on antanut tälle ajoneuvolle numeron 3004. Jo aiemmin liikenteeseen tullut BYD-sähköbussi on liikkunut pidempään Espoon linjalla 11 HSL-väreissä järjestysnumerolla 3003. Matkustajan kannalta sähköbussin kyyti ei juurikaan eroa johdinauton kyydistä.
Lokakuussa 2015 Espoossa on tarkoitus ottaa kaksi Linkker-sähköbussia liikenteeseen. Ne poikkeavat edeltäjistään siinä, että Linkkerit pikaladataan päätepysäkeillä jokaisella kierroksella. Koebussit on ladattu varikolla pääosin öiseen aikaan.
Linkkereitä tulee loppukeväällä 2016 Helsinkiinkin ja tavoitteena on käynnistää sähköliikenne kesään 2016 mennessä.
Kuvat: Transdev Finland 3004, Ebusco 2.0 akkusähköbussi Espoon linjalla 11. Kuva Etelätuulentieltä, © Juhana Nordlund 12.8.2015. Transdev Finland 3003, BYD-sähköbussi Espoon Tapiolan terminaalissa. Kuva © Juhana Nordlund 16.4.2015.

2508_kyllikinportti_jyla (62K)2508_pasilansiltai_jyla (66K)
2508_pasilankatu1i_jyla (40K)2508_pasilankatu2_jyla (63K)
2508_pasilankatu4_jyla (52K)2508_pasilankatu5_jyla (53K)
Pasilaa 25.8. Kyllikinportti, Pasilansilta, Pasilankatu. Kuvat © Jyrki Längman.

1708_Kyllikinportti-01_jyla (96K)1708_Kyllikinportti-04_jyla (68K)
1708_Pasilankatu-01_jyla (50K)1708_7x_jyla (63K)
Pasilaa 17.8.: Kyllikinportti, Pasilankatu ja 7X. Kuvat © Jyrki Längman.

m217_1408_rossi (56K)m165_1408_rossi (65K)
Työn tuoksinassa otetut kuvat 14.8.2015 (ei luvatonta liikkumista metrosilloilla).
Kuvissa 100 ja 200 sarjan metrojunat ovat Kalasataman uudella metrosillalla metrosillan vaihteen kohdalla.Pian tällä paikalla junat kulkevat lasilla katetulla osuudella tornitalojen välissä. Kuvat © Kari Rossi.

Uusia pitkiä vaihteita. Runebergikadun ja Caloniuksenkadun risteyksen vaihteet on uusittu kesäkuussa. Nyt siis vaihteet 245 ja 234 ovat pitkiä vaihteita.

muotiratikka_0308_1_jalu) (90K)muotiratikka_0308_2_jalu (72K)
Muotiratikka 3.8. Kuvat © Jari Luukkonen.

Lisäliikennettä Jari Sillanpään konsertin jälkeen 16.8.
Raitiovaunujen lisäliikenne
konsertin päätyttyä n. klo 22.45 alkaen
Linja Reitti
8X Ooppera–Sörnäinen–Paavalin kirkko, lähtöpysäkki ”Ooppera” (0241)
10X Ooppera–Lasipalatsi–Kolmikulma, lähtöpysäkki ”Ooppera” (0108)

vaanila1 (59K)vaanila2_pertila (77K)
vaanila3_pertila (83K)vaanila4_pertila (86K)
Vaanilan kartanon mailla Lohjalla on jäljellä osia jostakin pikkuruotsalaisvaunusta. Vaunu on tuotu Leideniuksen suvun ja myöhemmin Tapiolan ratsastuskoulun pitämän kesäkodin alueelle ilahduttamaan lapsia ja on ollut paikallaan ainakin jo kesällä 1961. 1970-luvun lopulla vaunussa oli jäljellä vielä penkit mutta seinä- ja kattorakenteet olivat jo huonossa kunnossa ja lapsia kiellettiin tuolloin menemästä vaunuun sisälle. Nykyisin vaunusta on jäljellä enää ruostunut alusta sekä joitakin lahonneita puuosia metsän keskellä. Vuoden 1961 kuva Heidi Mesbahin kotialbumista, muut kuvat Jaakko Pertilä 7.8.2015.

1008_Palkkatilanportti-02_jyla (91K)1008_Pasilansilta-01_jyla (69K)
1008_Pasilankatu-01_jyla (95K)1008_Pasilankatu-05_jyla (69K)
Palkkatilanportti, Pasilansilta ja Pasilankatu 10.8. Kuvat © Jyrki Längman.

Helsinki City Marathon vie monet bussit ja raitiovaunut poikkeusreiteille lauantaina 15.8.
Linjat 2 ja 3 kello 14.20–19
Linja 2 ajetaan Aleksanterinkadulta Katajanokan terminaalille. Eteläranta jää ajamatta.
Linja 3 ajetaan Kolmikulmaan.
Eirassa raitioliikennettä korvaa bussilinja 3X välillä Lasipalatsi–Neitsytpolku (Bulevardin ja Fredrikinkadun kautta) n. klo 14–19.15. Linjalle voi vaihtaa raitiovaunusta esimerkiksi Erottajan pysäkillä (numero 0802). Linja käyttää Mannerheimintiellä bussipysäkkejä, muilla kaduilla reitin varren raitiovaunupysäkkejä.
Linja 6T kello 15.30–19
Linja ajaa Länsiterminaalille Kampin kautta (linjan 9 reittiä). Bulevardi ja Hietalahti jäävät ajamatta.
Linja 8 kello 16–21
Linja 8 kello 16-21 Raitiovaunu ei kulje Jätkäsaareen asti, vaan sen päätepysäkki siirtyy Töölön hallille, jonne vaunu kulkee poikkeuksellisesti Hakaniemen ja Rautatieaseman kautta. Linja ajaa reittiä Sörnäinen-Hämeentie-Hakaniemi-Rautatieasema-Mannerheimintie-Töölön halli. Töölössä linja lähtee Oopperan pysäkiltä (0108).

Mellunmäen metroaseman lähellä sijaitsevat metroradan vaihteet uusitaan kahden viikonlopun aikana 14.–17.8. ja 28.–31.8. Työt alkavat kumpanakin perjantaina klo 19 ja ovat ohi maanantaiaamuna liikenteen alkuun mennessä. Työn aikana metro käyttää Mellunmäen asemalla vain yhtä raidetta.
Ensimmäisen työvaiheen aikana uusitaan pohjoispuolen vaihde ja käytössä on vain raide 1, toisen vaiheen aikana uusitaan etelänpuoleinen vaihde jolloin käytössä on vain raide 2. Vaihteet uusitaan keskimäärin 15–20 vuoden välein.

tallinna-504_0715_jalu (60K)tallinna_0715_jalu (65K)
Tallinna, heinäkuu: Uusi Caf 504 linjalla kolme. Varsin omaperäinen keksintö laittaa vanhaan Tatra toisenlaiset istuimet. (Ratikan bussin penkki on Wiimalaisen penkki, todennäköisesti purkaamolta hankittu.) Kuvat © Jari Luukkonen.

10.8.: Raitiolinjat 8 ja 9 palasivat omalle reitilleen. Tiedon mukaan seiskat ovat poikkeusreitillä 13.9. asti.

TRANSTECHIN ENEMMMISTÖOMISTUS ŠKODA TRANSPORTATIONILLE

HSL järjestää lisäliikennettä 7.-8.8. Kyläsaaren kentällä pidettävän Weekend-festivaalin vuoksi. HSL myös muistuttaa festivaalivieraita matkalipuista: lipuntarkastajat tekevät tehostettuja tarkastuksia tulevana viikonloppuna.

Kyläsaareen pääsee kätevästi joukkoliikenteellä, sillä Kalasataman metroasemalta on kävelymatka festivaalialueelle. Metro liikennöi sekä perjantain ja lauantain että lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi tuntia normaalia pidempään. Lisäksi perjantain ja lauantain välisenä yönä muutamilla yöbusseilla on ylimääräisiä lähtöjä.

0107_aviapolis_2flirt_kiviniitty (114K)Flirt 02 P-junassa Aviapoliksen uudella tunneliasemalla Kehäradan ensimmäisenä liikennöintipäivänä 1.7.2015. Kuva © Jouni Kiviniitty.
Kehärata avattiin liikenteelle keskiviikkona 1. heinäkuuta. Ensimmäinen I-juna (I 9011) lähti Helsingistä kello 3.59 ja saapui Kehäradan vastapäivään kierrettyään kaksi minuuttia myöhässä kello 5.01 takaisin Helsinkiin, ennakkotiedoista poiketen raiteelle 18. Sama runko lähti hetkeä myöhemmin kello 5.14 uudelle kierrokselle P-junana (P 8621) ja saapui Helsinkiin aikataulustaan pahasti myöhässä kello 6.23 raiteelle 2 aikataulunmukaisen saapumisajan ollessa kello 6.14. Avajaispäivänä uudella rataosuudella oli käytössä neljä asemaa: Vehkala, Kivistö, Aviapolis ja Leinelä.
Lentoaseman rautatieasema oli avajaispäivänä vielä osin keskeneräinen, eivätkä junat pysähtyneet siellä. Esimerkiksi hisseiltä ja liukuportailta puuttuivat pakolliset lopputarkastukset. Asema otettiin käyttöön vasta perjantaina 10. heinäkuuta ja silloinkin sisäänkäynti tapahtui Tietotien puoleisesta sisäänkäynnistä - suora yhteys lentoasemarakennukseen on määrä ottaa käyttöön loka-marraskuussa. HSL järjesti ilmaisen bussikuljetuksen aluksi Aviapoliksen ja lentoaseman välillä. Lentoaseman rautatieaseman käyttöönoton jälkeen linjan reitti lyheni kulkemaan lentoasemarakennuksen ja Tietotien sisäänkäynnin välille. Perjantaista 10. heinäkuuta lukien linjan 615 vuorotarjontaa vähennettiin tuntuvasti.
Kehärata tuli maksamaan arviolta noin 800 miljoonaa euroa. Kahdeksantoista kilometriä pitkä uusi yhteys yhdistää pääradan Vantaankoskenrataan. Radalla on kahdeksan kilometriä pitkä tunneliosuus, jolla on kaksi syvälle kallioon louhittua asemaa (Aviapolis ja Lentoasema) sekä kaksi asemavarausta (Viinikkala ja Ruskeasanta). Pintaosuudella on lisäksi kaksi muuta varausta (Petas ja Lapinkylä).
Junia kulkee Kehäradalla arkisin ja lauantaisin 10 minuutin välein, muina aikoina vuoroväli on 15-30 minuuttia. I-junat ajavat Kehärataa vastapäivään reitillä Helsinki-Tikkurila-Lentoasema-Huopalahti-Helsinki ja P-junat myötäpäivään reitillä Helsinki-Huopalahti-Lentoasema-Tikkurila-Helsinki.
Junat ovat kärsineet varsinkin ensimmäisinä liikennöintipäivinään pahoista myöhästelyistä. Lisäksi mediassa on kritisoitu lentoaseman kehnoja lipunostomahdollisuuksia. Sekä HSL että VR ovatkin palkanneet ylimääräistä henkilökuntaa Lentoaseman asemalle myymään lippuja ja opastamaan matkustajia. Muutenkaan esimerkiksi maksuvyöhykkeistä tiedottamista ei ole hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Kehärata-projektin yhteydessä uusittiin Vantaankosken seisake lähestulkoon täysin ja muillakin asemilla tehtiin mittavia parannustöitä, erityisesti Myyrmäessä ja Martinlaaksossa.
Lähiliikenteen aikataulut muuttuivat 1.7. lukien siten, että P- ja I-junien aloitettua liikenteen Helsinki-Kerava-osuudella kulkevat N-junat ajavat vain varhain aamulla ja myöhään illalla. Muina aikoina K-juna hoitaa niiden palvelut. Vuorotarjontaa on supistettu iltaliikenteessä kello 22 jälkeen kaikkina viikonpäivinä: kun N-junat kulkivat aiemmin 15 minuutin välein puolilleöin saakka, on vuoroväli nyt 30 minuuttia.
M-juna lakkautettiin 30.6. . Viimeiseen Helsingistä kello 23.39 lähteneeseen vuoroon (M 8987) HSL oli sijoittanut peräti kolme Sm5-junaa (2+26+41) suureen kysyntään vastaamiseksi. Sosiaalisessa mediassa M-junalle oli suunniteltu jäähyväisjuhlat linjatunnuksen poistuessa käytöstä ja sponttaaniin tapahtumaan oli ilmoittautunut jopa lähes kaksituhatta ihmistä. Todellisuudessa osallistujakunta liene jäänyt muutamiin satoihin. Havainnoitsija matkusti kyseisellä vuorolla Helsingistä Vantaankoskelle, jonne saavuttiin kymmenisen minuuttia myöhässä mm. siksi, koska joku matkustajista veti hätäjarrusta Myyrmäessä. Muutenkin meno muistutti paljon tavallisesta viikonloppuillasta Martinlaaksonradalla; siitä hartaudesta, joka vallitsi vielä täydemmässä Berliinin S-Bahnin 477-sarjan junassa sen ajaessa viimeisen kaupallisen matkansa marraskuussa 2003 Ostbahnhofilta Schöneweideen ei ollut täällä jälkeäkään. Kyseinen S-Bahn-sarja ehti palvella Berliiniä reilusti yli 60 vuotta.
Eräänlaista historian siipien havinaa liene siinä, että samaisella Sm5-rungolla (2+26+41) ajettiin sekä I- että P-junien ensimmäiset lähdöt Kehäradalla keskiviikkoaamuna 1. heinäkuuta, lähtöajat Helsingistä kello 3.59 ja 5.14.
1.7. alkaen pääradalla Järvenpään eteläpuolella kilometrillä 34+784 sijaitsevan Kyrölän seisakkeen virallinen nimi on ollut Sibeliuksen taiteilijakodin mukaan Ainola. Nimenmuutoksesta on käyty keskustelua 1990-luvun lopulta saakka.


3107_pasilankatu_arra (71K)0208_tallinna_512_federley (88K)
Ratatyöt edistyvät Pasilankadulla. Kuva © Olavi Arra. Tallinna. Vaunu 512 eli järjestyksessä kahdestoista CAF-vaunu saapui Tallinnan satamaan 2.8.2015. Kuva © Daniel Federley.

2907_Kyllikinportti_jyla (83K)2907_Palkkatilanportti_jyla (89K)
2907_Pasilansilta_jyla (84K)2907_Pasilankatu_01_jyla (83K)
2907_Pasilankatu_02_jyla (83K)2907_Pasilankatu_03_jyla (76K)
Kuvia Länsi-Pasilasta 29.7. Kyllikinportti, Palkkatilanportti, Pasilansilta, Pasilankatu (3). Kuvat © Jyrki Längman.

Lauantaina 1.8. järjestettävä Kallio Block Party -tapahtuma sulkee Hämeentien välillä Haapaniemenkatu – Pääskylänkatu, joten alueen bussit ja raitiovaunut kulkevat poikkeusreittejä.
Raitiolinjat 6, 6T, 7A ja 7B ajavat reittiä Siltasaarenkatu – Porthaninkatu – Viides linja – Kaarlenkatu – Helsinginkatu – Läntinen Brahenkatu – Sturenkatu – Mäkelänkatu (7A/B) / Hämeentie (6/T). Raitiovaunut käyttävät poikkeusreittejä koko liikennöintiajan ja pysähtyvät reitin varrella olevilla pysäkeillä. Hakaniemessä raitiovaunut käyttävät samoja pysäkkejä kuin linjat 1, 3 ja 9. Hakaniemen torin puoleiset raitiovaunupysäkit ovat poissa käytöstä.

23.7. Johdinauto HKL 1 on autopurkaamolla Enonkoslella! 24.7.: Purkamon omistaja sanoi, että se säilötään kuitenkin "pumpuliin".

Myllypuron metroaseman korjausurakka etenee! Aseman eteläinen sisäänkäynti Myllyaukiolla suljetaan tiistaina 28.7.2015 lippuhallin peruskorjauksen vuoksi. Samaan aikaan avataan uusittu sisäänkäynti aseman pohjoispäässä Jauhokujan sillalla. Eteläisen lippuhallin peruskorjaus valmistuu kesällä 2016.

Helsinginkadun katutyöt vievät raitiolinjan 9 poikkeusreitille 27.7.- 9.8. Linjan 9 ratikat ajavat reittiä Kaarlenkatu – Helsinginkatu – L. Brahenkatu – Sturenkatu – Aleksis Kiven katu.
Helsinginkadun töiden vuoksi raitiolinja 8 jatkaa 9.8. saakka poikkeusreitillään, jolle se siirtyi jo kesäkuussa.

elaintarha_20150722_lyly (65K)arabia_20150722_lyly (45K)
Eläintarhaan, seiskojen puolelle vaihdetaan kiskot vielä tämän kesän aikana. Väärin pysäköidyt autot ovat yleensä runsaslumisen talven yleisimpiä ongelmia, mutta ei harvinaisia kesälläkään. Neljän ja puolen vuoden urani aikana jäin kolmannen kerran Arabiankadulla mottiin väärinpysäköidyn auton takia. Kuvassa ajamani vaunu HKL 90, vuorossa 150 Arabiankadun mutkassa. Muutaman minuutin odottamisen jälkeen takanani seisoi jo kaksi vaunua. Arabianrannan motti laukesi n. 20 minuutin odottelun jälkeen, kun raivausyksikkömme HE 125 siirsi auton. Kutos-kaseille ei määrätty poikkeusreittejä ja sain aikataulun kurottua kiinni Saukonpaateen tullessani. Kuvat © Jukka Lyly.

Palkkatilanportti ja Pasilansilta 21.7. Kuvat © Jyrki Längman. Sillalla taustalla näkyvä "kaappiauto" on Edilon/Sedran. Eli kiskojen asennuksen toimittaja on se, josta jo aiemmin kerrottiinkin. Sillan kuvissa etuallalla kiskonliikuntalaite.
Palkkatilanportti_01_2107_jyla (75K)Palkkatilanportti_02_2107_jyla (84K)
Pasilansilta_01_2107_jyla (77K)Pasilansilta_02_2107_jyla (112K)

m303a_1707_m_laaksonen (126K)
m303d_1607_m_laaksonen (63K)m300_1607_m_laaksonen (81K)
M303 tuotiin Vuosaaren satamaan 16.7. Samana iltana vietiin laveteilla C- ja D-osa metrovarikolle. 17.7. iltapäivällä vietiin A- ja B-osa.
Kuvassa 303-A lasketaan kiskoille. Kuva © Markku Laaksonen.

114_hilfiger_20150714_lyly (118K)HKL 114 Tommy Hilfiger -mainoksena.
Kuva 14.7. © Jukka Lyly.

Kampin metroaseman kauppakeskuksen päädyn liukuportaiden toimintavarmuutta parannetaan koneiston peruskorjauksella kesän ja syksyn aikana. Kolmen liukuportaan ryhmän reunimmaiset liukuportaat ovat vuorotellen poissa käytöstä kuuden viikon ajan. Peruskorjauksen aikana kaksi porrasta palvelee metroasemalla liikkuvia.
Ensimmäiseksi koneisto uusitaan laituritasolta katsottuna vasemmanpuolimmaiseen liukuportaaseen. Liukuporras on poissa käytöstä 20.7.2015 alkaen elokuun loppuun saakka. Syyskuun puolivälissä työ jatkuu oikeanpuolimmaisessa liukuportaassa. Porras on tuolloin poissa käytöstä lokakuun loppupuolelle saakka. Keskimmäiseen liukuportaaseen on vaihdettu uusi koneisto viime keväänä.


jr_41_giganttii_14072015 (144K)
HKL 41 mainostaa Giganttia. Kuva 14.7. © Jorma Rauhala.

Erkki Heinosen (©) kuvia heinäkuisilra poikkeusreiteiltä:
poikk1_07_heinonen (55K)poikk2_07_heinonen (81K)
poikk3_07_heinonen (89K)poikk4_07_heinonen (100K)

Pasilansilta, Palkkatilanportti ja Pasilanraitio 9.7. Kuvat © Jyrki Längman.
pasilansilta_0907_jyla (66K)palkkatila_0907_jyla (103K)
pslraitio1_0907_jyla (68K)pslraitio2_0907_jyla (85K)

Raitiolinjat 4, 7B ja 10 kiertävät maanantain ja tiistain sekä tiistain ja keskiviikon välisinä öinä 13.-14. sekä 14.-15.7. Mannerheimintietä etelään päin tullessaan Töölön kautta reittiä Runeberginkatu-Arkadiankatu. Järjestely on voimassa molempina öinä klo 22 alkaen liikenteen loppuun. Linjat eivät poikkeusliikenteen aikana käytä Mannerheimintien pysäkkejä ”Kansallismuseo” (0104) ja ”Hesperian puisto” (0106).
Mannerheimintietä pohjoiseen päin linjat liikennöivät töiden ajan normaalia reittiään. Järjestely johtuu kiskotöistä.

Uutiset, sivu 2

Sulje uutisikkuna