SRS-Uutiset Suomen Raitiotieseura ry: Etusivu Finnish Tramway Society: Frontpage

Kampin ja Mikonkadun radat käyttöön 30.3.2009

Reittikartta Helsingin raitiotieverkko laajenee maanantaina 30.3., kun Kampin ja Mikonkadun uusilla raitioradoilla aloitetaan liikenne.
Kampin raitiotieyhteys parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa keskustan alueella. Kampin keskuksessa sijaitsevan linja-autoaseman saavutettavuus paranee, kun alueelle tarjotaan yhteys nykyisen metrolinjan ja bussilinjojen lisäksi myös raitiolinjalla.
Kampin kautta alkaa liikennöidä raitiolinja 3T. Reittimuutos tarkoittaa perinteikkäälle kolmoselle useita uudistuksia, vaikka linjojen reitti pysyy jatkossakin yhtenäisenä ja kahdeksikon muotoisena. Jatkossa linjojen 3B ja 3T vaunut vaihtavat linjatunnusta ennen Olympialaiturin ja Eläintarhan pysäkeille
saapumista. Linjatunnuksen vaihtaminen selkiyttää reittejä niin, että kahdeksikkolenkin toista puoliskoa ajetaan linjatunnuksella 3T ja toista tunnuksella 3B. Linjojen lähtöajat päätepysäkeiltä (Olympialaituri ja Eläintarha) pysyvät muutoksen yhteydessä nykyisinä, sillä ajoaika uudella reitillä vastaa entistä.
Reittimuutoksen jälkeen 3T kulkee kumpaankin ajosuuntaan reittiä Runeberginkatu - Arkadiankatu - Fredrikinkatu - Urho Kekkosen katu - Annankatu - Simonkatu - Kaivokatu - Mikonkatu -Aleksanterinkatu. 3B puolestaan ajaa kumpaankin ajosuuntaan reittiä Kaisaniemenkatu - Kaivokatu - Mannerheimintie - Bulevardi.
Linjalla 3T otetaan käyttöön uudet pysäkit Kampin metroaseman kohdalla Fredrikinkadulla, Simonkadulla sekä Mikonkadulla. Lisäksi linja alkaa aiemmasta poiketen käyttää kumpaankin ajosuuntaan pysäkkiä Rautatieasema Kaivokadulla - samaa pysäkkiä käyttää mennen tullen myös 3B. Sekaannusten välttämiseksi Rautatientorilta kyytiin nousevan kannattaa katsoa vaunun linjatunnus huolella. Muistisääntönä voi pitää sitä, että uusia rataosuuksia Kampissa ja Mikonkadulla ajetaan ainoastaan linjalla 3T: 3T Töölöön ja (kauppa)torille, 3B Brahikselle ja Bulevardille.
Linjojen 3B/3T käytöstä poistuvat pysäkit Luonnontieteellinen museo Arkadiankadulla, Lasipalatsi Mannerheimintiellä sekä Ylioppilastalo Aleksanterinkadulla.
Erikoisuutena uudella rataosuudella Mikonkadulla on raideratkaisu, jossa vastakkaisten suuntien raiteet ovat limittäin. Toteutustapa on Helsingin oloissa uusi ja siihen on päädytty kadun kapeuden vuoksi. Liikennöinnin toimivuuden varmistamiseksi kadulla otetaan käyttöön uusi asetinlaitejärjestelmä joka huolehtii sekä Mikonkadun rataosuuden että Mikonkadun Aleksanterinkadun risteyksen liikennevalo-ohjauksesta.
HKL juhlistaa raitioliikenteen laajenemista Kamppiin jo ennen linjaliikenteen aloittamista eli lauantaina 28.3. tarjoamalla kaupunkilaisille maksuttomia, opastettuja ratikkakiertoajeluita uudella reitillä (ennakkoilmoittautuminen).
Samaan aikaan HKL, Kampin keskus, Stadin Slangi ry sekä Suomen Raitiotieseura järjestävät yhteistyössä myös toritapahtuman Kampissa Tennispalatsin aukiolla.

 

Toritapahtuma 28.3. juhlistaa Kampin raitiolinjan aloitusta


- Kaupunkilaisten ilmoittautuminen kolmosen koeajolle alkaa torstaina 19.3. Tarkemmat tiedot 19.3. alkaen HKL:n sivuilta www.hkl.fi. Tiedotusvälineet on kutsuttu mukaan jo aiemmin kutsuvierasajelulle samana päivänä klo 10, tiedustelut kaisa.sikkila@hkl.hel.fi. -
Raitiolinjan 3B/3T reitin laajenemista juhlistetaan lauantaina 28.3. klo 11-15 toritapahtumalla Tennispalatsin aukiolla Kampin kauppakeskuksen ja Tennispalatsin välissä. Liikenne uudella reitillä alkaa seuraavana maanantain eli 30.3.
Koko perheen tapahtuman järjestää HKL yhteistyössä Kampin kauppakeskuksen, Suomen Raitiotieseuran ja Stadin Slangi ry:n kanssa. Samaan aikaan ennakkoon ilmoittautuneille tarjotaan mahdollisuus koeajaa uusi reitti Slangi ry:n ja Raitiotieseuran jäsenten opastamina.
"HKL haluaa tuoda iloa ja elämää kaupunkiin ja mukavia muistoja kaupunkilaisille. Samalla tarjoutuu mahdollisuus tutustua ennalta kolmosen uuteen reittiin", sanoo HKL:n viestintäpäällikkö Leena Rautanen-Saari.
HKL:n teltalla klo 11-15 HKL:n palveluneuvojat jakavat ajankohtaista liikennetietoa ja kertovat kolmosen reittimuutoksesta. Mukana ovat myös HKL:n oma lasten liikenneopettaja Setä Sininen ja matkakorttijojoa eli mojoa myyvät nuoret yrittäjät Ressun lukiosta. Lisäksi HKL:n yhteistyökumppanit Suomen Raitiotieseura ja Stadin Slangi ry esittelevät toimintaansa.
Yhteistyökumppanina tapahtumassa on myös Kampin kauppakeskus, jonka toimintaa joukkoliikenne luontevasti tukee - onhan keskuksessa myös Helsingin linja-autoasema, Espoon bussiterminaali sekä Kampin metroaseman itäinen sisäänkäynti.
"Raitiolinjan tulo alueelle parantaa entisestään Kampin kauppakeskuksen saavutettavuutta ja helpottaa asiakkaittemme asioimista Kampissa. 3T:n linja oli odotettu parannus ja lisä liikenneyhteyksiin", sanoo Kamppia hallinnoivan EFM Suomi Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Sahi.

Lauantaisessa koko perheen tapahtumassa perheen pienimpiä ilahduttaa Peppi Pitkätossu, joka esiintyy klo 12, 13 ja 14. Paikalla myös ilmapallotaikuri Klabbis, jolta lapset ja lapsenmieliset saavat ilmapallohahmon mukaan. Tapahtumassa on kahvitarjoilu.
Huonon sään sattuessa tapahtuma siirtyy Tennispalatsin aukiolta sisätiloihin Kamppiin.
Kolmosen reitti laajenee Kamppiin 30.3.
Tapahtumalla juhlistetaan kolmosen reittimuutosta tapahtumaa seuraavana maanantaina 30.3. Tuolloin Helsingin raitiotieverkko laajenee, kun Kampin ja Mikonkadun raitioradat otetaan käyttöön. Uusilla rataosuuksilla liikennöi jatkossa raitiolinja 3T.