Takaisin / Back | Suomen raitiotiet / Tramways of Finland |
(Matalalattiainen väliosa / Low-floor centre section)
HKL 166 Koskelassa 29.9.2010 menossa linjalle. Aurinko saa vaunun
"sateenkaaren" väreihin.
22.9.2010.kulttuuriratikka aloitti
liikennöinnin linjalla 7A. HSL:n kulttuuriratikassa on
estradi elävän musiikin ja teatterin esiintyjille sekä tarkoin
suunnitellut puitteet taidenäyttelyille. Vaunu on sisustettu normaalia
viihtyisämmäksi ja se on varustettu äänentoistolaitteilla ja
valaistuksella. Katolle sijoitettu veistos nimeltään "Maskotti" sekä
spektrin väreissä hehkuva ulkopinta auttavat tunnistamaan vaunun jo
kaukaa. Ulkopinnan värit vaihtuvat katsojan suunnan, valaistuksen ja
liikkeen mukaan.
Ratikka ajaa 7A:n vakioreitillä tiistaista torstaihin klo 15-18, ja
kyytiin pääsee reitin varrelta normaalin matkan hinnalla.
Kulttuuriratikassa yhdistyy mahdollisuus piristää matkustajien arkea ja
tarjota taiteentekijöille ja kulttuurilaitoksille esiintymispaikka
matkustajien keskellä. Tiistait on varattu esittävälle taiteelle,
keskiviikkona on musiikin vuoro ja torstaina on taidenäyttelyitä.
Vaunu toimii tarpeen mukaan myös HSL:n uusien palvelujen
testiympäristönä. Lisäksi ratikka on Helsingissä uusi persoonallinen ja
jatkuvassa liikkeessä oleva kulttuurikohde matkailijoille. Ratikkaa voi
vuokrata myös tilausajokäyttöön.
Kulttuuriratikan suunnittelutyö käynnistyi vuonna
2006. WSP:n (WSP Finland Oy) monialaisen suunnitteluryhmän tehtävänä
oli tunnistaa ja sovittaa yhteen taiteelliset, ulkoasulliset,
toiminnalliset ja tekniset reunaehdot, joiden pohjalta Kulttuuriratikka
toteutettiin. Suunnittelutyön päätavoitteena oli lisätä joukkoliikenteen
houkuttelevuutta ja kilpailukykyä.
Kulttuuriraitiovaunun suunnitteluryhmään WSP:tä kuuluivat
projektipäällikkö, kuvanveistäjä Marjukka Korhonen, projektipäällikkö,
AD Natalia Martamo, muotoilija Ari Peltola sekä tuotanto-AD Riikka
Airaksinen. Myös HSL:llä oli suunnittelussa vahva rooli. Esimerkiksi
ulkokuoren suunnittelusta vastasivat Marjukka Korhonen ja Natalia
Martamo WSP:ltä sekä Kerkko Vanhanen HSL:stä.
Projektipäällikkö Marjukka Korhonen on lisäksi omana työnään toteuttanut
Kulttuuriratikan katolla olevan Maskotti-veistoksen.
Maskotti 'kuuntelee ja katselee' kaupungin tapahtumia ja ilmiöitä.
Kattomaskotti on kiinnitetty Kulttuuriratikan katon etuosaan. Hahmolla
on useita korvia ja silmiä, joilla se voi tarkkailla kaupunkia.
Veistoksen voi havaita jo kaukaa, pysäkiltä tai kerrostalon ikkunasta.
Se on osa Kulttuuriratikan tunnistettavaa ja jo kaukaa erottautuvaa
ulkoasua.
Kattomaskotin materiaalina on punaiseksi maalattu lasikuitu. Mitoiltaan
teos on 45 x 45 x 170 cm. Veistos on kiinnitetty kattoon törmäyksen
kestävillä kiinnikkeillä ja valaistu sisältä vaaleaa valoa tuottavilla
ledvaloilla. Valoa läpäisemättömässä pinnassa on eri suuntiin näyttäviä
valoaukkoja.
”Maskotin suunnittelun haasteena oli sen sijoittaminen ajoneuvon
katolle. Veistoksen täytyy kestää erilaiset sääolosuhteet, johtimien
kipinöinti, pesukemikaalit ja huoltotoimenpiteet. Sen täytyy olla myös
kevyt ja turvallinen erilaisissa tilanteissa liikenteessä”, Marjukka
Korhonen kertoo.
22.9.2010.kulttuuriratikka aloitti liikennöinnin linjalla
7A. 7A:n vakioreitillä tiistaista torstaihin klo 15-18 |
Kulttuuriratikka ajoi 6.6. – 14.8.2011 tilapäisen linja
5 reittiä: Kulttuuriratikka ajaa linjalla 5 tiistaista torstaihin. Live-ohjelmaa tarjoillaan kello 16.10–17.02 Kauppatorin pysäkiltä alkaen. Reitti: Kauppatori–Eteläranta–Olympialaituri–Kaivopuisto–Neitsytpolku–Kapteeninkatu–Eiran sairaala–Viiskulma–Iso Roobertinkatu–Fredrikinkatu–Erottaja–Ylioppilastalo–Rautatieasema–Mikonkatu–Aleksanterinkatu–Senaatintori–Kauppatori. |
15.8.2011 (16.8.?) linjalla 7B 7B:n vakioreitillä tiistaista torstaihin. Aikataulu. Aikataulu 11.1.2012 Kulttuuriratikka - info |
18.6.2012 - 21.12.2012 Kulttuurilinja 5: Ooppera - Kamppi - Hakaniemi - Linjat |
Vaunu 166 tilausliikennevaununa 22.12.2012 - alkuvuosi 2018 |
HKL 166 Kulttuuriratikka / Culture tram | |||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Tyyppi / Type: | Gt8, lempinimi / nickname: silakka / (nordic) herring | ||||||||||||||||
Valmistaja / Builder: | Düwag / BBC | ||||||||||||||||
Valmistettu / Year of construction Muutostyö / Rebuilt |
1962 (B´2´B´) 1992 (B´2´2´B´) |
||||||||||||||||
Leveys / Width | 2,2 m | ||||||||||||||||
Pituus / Length | 25,66 m | ||||||||||||||||
Korkeus / Height | 3,185 m, kattovarustein / equipments on the
roof 3,390 m, virroitin / pantograph 3,750 m |
||||||||||||||||
Pyörästön pituus / Wheelbase | 1.80 + 6.00 + 6.57 + 6.00 m | ||||||||||||||||
Akselijärjestys / Wheel arrangement | B´2´2´B´ | ||||||||||||||||
Pyörän halkaisija / Wheel diameter | 720 mm | ||||||||||||||||
Moottorit / Traction motors | BBC 2x 120 kW | ||||||||||||||||
Jarrut / Brakes: | -sähköjarru -jousijarru -kiskojarru |
||||||||||||||||
Tyhjäpaino / Weight empty | ~26 t. | ||||||||||||||||
Istumapaikkoja / Seating capacity | A -vaunu 23 paikkaa, josta 2 paikkaa on sohvalla kuljettajan
takana sivuseinällä. C -vaunu 8 paikkaa, joista 4 paikkaa on kahdella sohvalla matalassa osassa. B -vaunu 16 paikkaa, ja lisäksi +3 paikkaa nojailusohvalla takasillan sivuseinällä. = 47 + 3. |
||||||||||||||||
Seisomapaikkoja / Standing capacity | - | ||||||||||||||||
Lattiakorkeus / Floor height | 889 mm, matalalattiaosuus / low-floor section 353 mm. | ||||||||||||||||
Vaunukohtaisia tietoja / Data on vehicles | |||||||||||||||||
Ex Mannheimer
Versorgungs- und
Verkehrs-Aktiengesellschaft, Verkehr AG (MVV-V) Vaunujen (HKL 161 - 165) hankinta liittyi Variotram -vaunujen epävarmuuteen. Samalla saatiin lisää matalalattiaisuutta. Vaunu 166 (MVV 510) , ostettiin Helsinkiin "erityiskäyttöön".
Poistettu alkuvuosi 2018; 10.3.2018 Łódźiin |
|||||||||||||||||
Kuvasto vaunun vaiheista | Kuvia vaunusta 14. ja 20.12.2012. |
Lähdössä linjalle 7A helmikuun alun pakkasilla 2011. / Going on to
route 7A in the beginning of February frosts 2011.
HKL 166 Töölössä valmiina ensi matkalle 22.9.2010.
Töölö 22.9.2010.
Ensimmäiset matkustajat Töölön hallin pysäkiltä 22.9.2010.