SRS: ETUSIVU SRS: FRONTPAGE

SRS-UUTISET 2012, sivu 2

Sulje uutisikkuna

Uutiset 2012, sivu 1   Uutisarkisto

151_1205_df (169K)
SRS:n kevätajelu järjestettiin 12.5.2012. Alunperin oli tarkoitus ajella vaunulla 11, mutta teknisen vian vuoksi vaunu ei ollut ajokunnossa.
Lyhyet mannet eli sarja 151-154 poistunee vuoden sisällä liikenteestä, joten valinta korvaavaksi vaunuksi oli helppo. Ajelulle osallistui noin 40 jäsentä.
Kuvassa vaunu on ajelun puolivälissä eli Kallion ja Kampin kautta on päästy Laajalahdentielle entisen Kadettikoulun kohdalle. Munkkiniemen tauon jälkeen matka jatkui Ruusulan ja Sturenkadun kautta Koskelaan. Kuva © Daniel Federley.

Uusia kokomainosvaunuja ovat HKL 33 ja 46. Ensin mainittu lienee jo lähes valmis (Samsung).
Kokomainosvaunun HKL 153 (Samsung) loppu häämöttää. Romutus ei ehkä kuitenkaan ole välitön.

ara_poist_df (60K)Arabiassa alkaa talonrakennus. Niinpä linjojen 6 ja 8 päätepysäkkiä siirretään noin 50 metriä. Silmukassa on myös lyhyehkö jättöpysäkki: Kuva © Daniel Federley. Pysäkit otetaan käyttöön 14.5.
ara_1105 (71K)

Tietoon on tullut, että kaksi Mannea (sarjasta 151 - 154) poistettaisiin tänä vuonna ja lähiaikoina. Toiset kaksi poistettaisiin ensi vuonna.
Mannheimissa (Saksassa) on harrastajien keskuudessa jo aiemmin virinnyt ajatus saada yksi näistä "typ Mannheim" -vaunuista takaisin Helsingistä. Tällä hetkellä ei ole tietoa asiasta enempää.
Mainosvaunu(i)ksi tulee peruskorjattu(ja) (Saksassa?) NRI vaunu(ja). Ensimmäisen pitäisi olla liikkeellä lähiviikkoina. Siis tietoa puuttuu.

ktn_jape (31K)Katajanokan päätepysäkillä, sekä tulo- että lähtöpysäkillä, on tehty reunakivisiirtoja. Kyseessä lienee uuden kaluston tarvitsema lisätila "peräheitoissa." Kuva © Jaakko Pertilä. (Havainto 9.5.)

Transtech -vaunut numeroidaankin ilmeisesti sarjaan 401- eikä aiemmin oletettuun 301-sarjaan.

kaisa1_1105 (68K)kaisa2_1105 (56K)
Ratatyö Kaisaniemenkadulla 11.5. Tämän vuoksi yökolmoset olivat muutamana kertana poikkeusreitillä.

HKL ajaa jo perinteiseen tapaan ruusuisia ratikkakierroksia äitienpäiväsunnuntaina 13.5. Ruusuja on jaossa äideille Kulttuuriratikassa, joka kiertää reittiä Töölön halli – Mannerheimintie keskustaan – Aleksanterinkatu – Kauppatori – Snellmaninkatu – Hakaniemi – Kallio – Urheilutalo – Ooppera – Runeberginkatu – Töölön halli.
Ruusuratikka lähtee kierrokselleen Töölön hallilta tasatunnein kello 11.00, 12.00, 13.00 ja 14.00. Ratikka pysähtyy reitin varrella joksikin aikaa Kauppatorille, jossa kuljettajat jakavat äideille ruusuja.

Helsinki. Jokeri 2:n tunnelinrakennustyöt alkavat vuonna 2013 ja Jokeri 2 -linja otetaan käyttöön syksyllä 2015.Syynä viivästykseen ovat tunnelirakentamisen kohonneet kustannukset, jotka ovat pakottaneet hakemaan vaihtoehtoisia suunnitteluratkaisuja Paloheinän joukkoliikennetunnelin rakentamisen osalta. Myös Kuusmiehentien joukkoliikennekadun rakennustyöt valmistuvat vasta vuonna 2015.

Olemme siirtyneet Paikallisliikennelehden verkkojulkaisuun.
Tervetuloa lukemaan ensimmäistä Paikallisliikennelehden numeroa 1/2012 digimuodossa!
Uusin Paikallisliikennelehti aukeaa linkin kautta.

11.5.: Uusi mittalaite Kustaa Vaasan tiellä lähes lovipyöräilmaisimen vastapäätä
kvt1_1105 (50K)kvt2_1105 (90K)
kvt3_1105 (72K)kvt4_1105 (45K)
kvt5_1105 (49K)kvt6_1105 (63K)
Valmistaja on tuttu Stadin raitioteiltä nimittäin Hanning&Kahl. Lyhyestä sananvaihdosta vierailla kielillä ymmärsin, että tässä mitataan oikosulkuja. Että ???.

HKL-Raitioliikenneyksikkö uusii raitiorataa Kaisaniemenkadulla, ja töiden vuoksi raitiolinja 3B ajaa poikkeusreittejä neljänä yönä 6.-10.5. Raitiovaunut ajavat poikkeusreittiä klo 24 alkaen yöliikenteen loppuun asti.
6.5. ja 8.5. klo 24 alkaen linjan 3B vaunut ajavat Hakaniemen suunnasta tullessaan poikkeusreittiä Vilhonkatu - Mikonkatu - Kaivokatu. Hakaniemen suuntaan 3B ajaa normaalireittiä.
7.5. ja 9.5. klo 24 alkaen 3B ajaa Rautatieasemalta Hakaniemeen reittiä Mikonkatu - Aleksanterinkatu - Snellmaninkatu - Liisankatu. Toiseen suuntaan vaunut ajavat normaalireittiä.

Viikonlopun kuva Jyrki Längmanin kokoelmasta:
rt_1911_jyla (167K)
Rautatientori 1911 -. Vuosiluku siksi, että kuvassa oleva HRO 61 on valmistunut sinä vuonna. Ja näkyyhän kuvasta, että kymmenluvulla ollaan.
Ensin mentiin viistosti poikki torin Vilhonkadulle. Ja myöhemmin Keskuskadulta Rautatientorin länsi- ja pohjoislaitaa Vilhonkadulle. Kuva © Jyrki Längman, kommentti "webmaster"

Poikkeusreittejä. Lauantaina 5. toukokuuta juostaan Helsinki City Run -puolimaraton. Nordenskiöldinkatu on poissa käytöstä Urheilukadun risteyksestä Viipurinkadun risteykseen klo 16.00–19.00. Raitiovaunuilla 3T, 3B, 7A ja 7B Nordenskiöldinkadun reittiosuus jää kokonaan ajamatta.

175_0405 (92K)HKL 175, Spårakoff. 4.5. puolenpäivän jälkeen vaunu ajettiin ulos Vallilan pilttuusta 18. Matka jatkui korjaamohenkilökuunnan toimesta ilmeisesti Töölön halliin. Se taitanee olla vaunun sijoituspaikka. Viime vuonna vaunun keulassa oli numero 175. Nyt siinä on 1819.
KESÄN 2012 KIERTOAJELUT: Tiistaista lauantaihin 15.5.–1.9.2012. Ei ajoja 17.5. (helatorstai,) eikä 22. - 23.6. (juhannus). Lähdöt: Rautatientorilta, Mikonkadun pysäkiltä Fennian edestä ti-la klo 14.00, 15.00, 17.00, 18.00, 19.00 ja 20.00. Reitti: Kiertolinja - Mikonkatu (Rautatientori, pysäkki) - Kaisaniemenkatu - Unioninkatu - Siltasaarenkatu - Porthaninkatu - Viides linja - Kaarlenkatu - Helsinginkatu (Linnanmäki, pysäkki), (Ooppera, pysäkki) - Mannerheimintie - Aleksanterinkatu (Ylioppilastalo, pysäkki) - Unioninkatu - Eteläesplanadi (Kauppatori, pysäkki) - Eteläranta - Pohjoisesplanadi - Snellmaninkatu - Liisankatu - Kaisaniemenkatu - Vilhonkatu - Mikonkatu -.

Raitioliikenteen kesäaikataulut ovat voimassa 18.6.-12.8. ja raitioliikenteessä on totutusti useita poikkeusjärjestelyitä. Varsinaiset kesäaikataulut ovat voimassa 18.6.-6.7. sekä 30.7.-12.8. Väliaikana riittääkin sitten harrastajalle seurattavaa.
Heinäkuussa uusitaan kiskoja Mannerheimintiellä Hesperiankatujen tienoilla. Linjat 4/4T, 7A/7B ja 10 ajavat 7.7.-29.7. Lasipalatsilta Arkadiankadun-Runeberinkadun kautta Oopperalle. Oopperan ristikko uusitaan 16 vuoden käytön jälkeen heinäkuun toisella viikolla, 7.7.-13.7., ja tuolloin edellä mainittujen linjojen poikkeusreitti kulkee vieläpä Töölöntorin-Ruusulankadun-Töölön hallipihan kautta Mannerheimintielle. Samaa kautta kulkee linja 3B/3T, jolle tehdään tuoksi ajaksi "kierrätysaikataulut," jottei linja 8 joutuisi seisomaan Eläintarhassa kolmosten takana. Kasikin nimittäin joutuu kiertämään Oopperan ristikkotyömaan, ja poikkeusreitti kulkee Töölöntorilta Töölön hallipihan ja Eläintarhan kautta Urheilutalolle.
Vielä lisäksi Mannerheimintien siltaa Tilkan kohdilla peruskorjataan suunnitelman mukaisesti 7.7.-22.7. jolloin linja 10 ajaa vain Kuusitielle asti. Loppuosa Kuusitieltä Pikku Huopalahteen hoituu korvaavalla bussilla 10X. Ja jottei aikataulusuunnittelijan työ olisi turhan helppoa, on hän joutunut suunnittelemaan myös metroa korvaavaa liikennettä. Metron keskustanpää nimittäin on katkoksissa 14.7.-22.7. ja tuolloin ajetaan raitioliikenteessä lisävuoroja reitillä Kolmikulmasta Paavalin kirkolle. Lisävuoroja ajetaan arkisin klo 6.30-10 ja 14-20.
Kesän perusliikenne hoituu arkisin 64 vuorolla sekä viidellä ruuhkavuorolla, joista nelosen – ainut Töölöstä lähtevä – ruuhkavuoro on liikenteessä vain iltapäivällä. Lauantaina vuoroja on 59 ja sunnuntaina 46. Poikkeusliikenneaikoina vuoromäärä on samaa luokkaa mutta pääsääntöisesti hieman vähäisempi.

kvt_0405 (68K)pvk_0405 (62K)
nrI_229_0405 (53K)hkl_1767_0205 (61K)
Kustaa Vaasan tiellä on vaihdettu yksi raide-elementti. Sturenkadulla Hämeentien risteyksessä ilmeisesti vaihdetaan vaihde 811. NrI hinaa variota 229. Kuljettajakoulutuksessa näyttää olevan menoissa tämä tärkeä vaihe. Kuvat 4.5. Tukemiskone HKL 1767 kuljetusalustalla Koskelan ratakorjaamon edustallaa. Onkohan tämä milloin ollut viimeksi käytöss? Kuva 2.5.

HKL:n johto neuvottelee yhä Siemensin kanssa mahdollisuuksista toteuttaa Helsingin metron automatisointi alkuperäisen sopimuksen mukaisesti täysautomaattisena. Toinen mahdollinen etenemistie on sopimuksen purku. Sopimuksen purkaminen johtaisi todennäköisesti pitkään oikeusprosessiin.
HKL:n johtokunta sai neuvottelutilanteesta selvityksen kokouksessaan 3.5. Nyt haetaan neuvotteluratkaisua, jolla projekti saataisiin etenemään aikataulussaan niin, että olemassa olevat riitakysymykset selvitetään myöhemmin.
Johtokunta päätti edellisessä kokouksessaan 15.4. oikeuttaa HKL:n tarvittaessa purkamaan sopimukset metron automatisoinnista Siemensin kanssa.
Jos neuvottelut eivät vielä nytkään johda HKL:ää tyydyttävään ratkaisuun eikä Siemens pysty takaamaan metron automatisoinnin etenemistä riittävässä aikataulussa, on edessä sopimusten purku ja metron kulunvalvonnan kilpailuttaminen.
Määräpäivä nyt käynnissä oleville neuvotteluille on 15.5.2012. Johtokunta kokoontuu arvioimaan neuvottelutulosta 16.5.2012 ylimääräisessä kokouksessaan. Mikäli lopullista esitystä automaattimetron toteutuksesta nykyisen sopimuksen puitteissa hyväksyttävien vastuiden, kustannusten ja aikataulujen osalta ei 16.5. ole, johtokunta edellyttää HKL:ää purkamaan kaupan ja valmistelemaan esityksen hankesuunnitelman muuttamisesta 15.4.2012 kokouksessa asetetuin ehdoin.

Tampere. Turun ja Tampereen kaupungit ovat sopineet yhteistyöstä raitiotiehankkeiden suunnittelussa. Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja Tampereen pormestari Timo P. Nieminen päättivät yhteistyöstä Tampereella 3.5.2012.
Tarkoitus on, että nyt laadittava yleissuunnitelma tehdään yhteisesti molemmille kaupungeille. Myöhemmin yhteistyö käsittää yhteisen rakennustöiden kilpailutuksen ja toteutuksen sekä yhteisen vaunukalustotilauksen, mahdollisesti yhteisen huoltokaluston ym.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan Turun ja Tampereen raitiotiet tulevat siis olemaan samanlaisia järjestelmiä.

Tampere. Johtamiskorkeakoulun opiskelija Sakari Kestinen on tehnyt kandidaattiseminaarityön aiheesta "Raitioteiden rakentamisen ja liikennöinnin oikeudelliset perusteet".
Työssä kartoitetaan ne suomalaisen lainsäädännön kohdat, jotka koskevat raitioliikennettä. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota lainsäädännöllisiin puutteisiin.
Tutkimuskysymys on: "Minkälaisia juridisia instrumentteja lainsäädäntömme antaa kunnille raitioteiden rakentamiseen rahoittamiseen ja liikennöintiin, ja miltä osin lainsäädäntöä pitäisi kehittää" Työn voi ladata luettavakseen osoitteesta http://dl.dropbox.com/u/18155760/Seminaarity%C3%B6.pdf

Jätkäsaarta 2.5.:
0241_df_0205 (58K)0244_df_0205 (94K)
0247_df_0205 (88K)0231_df_0205 (74K)
0229_df_0205 (75K)Vaikka ajolankakaan ei ole vielä paikoillaan, niin liikennevalot ohjaavat tunnollisesti raitiovaunujen kulkua. Tässä on ysillä lupa kääntyä Tyynenmerenkadulta Jätkäsaarenlaiturille samaan aikaan samansuuntaisesti kääntyvän autoliikenteen kanssa. Mikä mahtaa olla tämän Ruoholahdenkadulle ilmestyneen puolikorotetun reunakiven tarina? Paikalla ei ole raitiovaunukaistaa, vaan kahdensuuntaiset autokaistat, joilla on raitiovaunukiskot.
Malminrinteen vanhat trollikan ajolankojen kannatinlankojen koukut ovat saaneet uuden elämän vanhassa virassaan. Keltaisen Ruusun erotiikkaliikkeen ohi alkaa kulkea raitiovaunu elokuussa. Jätkäsaareen on jo ilmestynyt opastekilpiä.
Saukonpaaden päätepysäkiltä pyrki jo tammikuussa yksi jos toinenkin matkustaja ostoksille Verkkokauppaan. Kulkihan kasi Jätkäsaareen, ja Verkkiskin oli nyt Jätkässä. No, pääsi sinne lumihangen kautta joten kuten. Nyt paikalla on selkeästi viitoitettu ja aidoitettu reitti.
Kuvat © Daniel Federley.

vs_r2_lop_s_0305 (57K)vs_r2_lop_k_0305 (45K)
Vuosaaren aseman raiteen 2 "laiturioviopastin" "vääränsuunnan" ajoa varten. Oletus: keltainen, ovet kiinni, ajo sallittu; punainen, ovet auki, ajo kielletty. Tosin kuvan tapauksessa ajo olisi muutenkin kielletty, koska raiteella on jo juna.
On kerrottu, että tällaiset opastimet ovat ja tulivat vain Vuosaaren kokeiluasemalle.

hn_0205 (94K)Herttoniemen metroasema ja uusi metrovalvomo (Liikenteenohjauskeskus) 2.5. Tämä maisemahan muuttuu kovasti joidekin vuosien kuluttua. Maanpäälliset asemarakenteet jäävät uuden rakennuksen sisään. Näin olen ymmärtänyt.
Valvomossa ovat käsittääkseni edelleen laiteasennukset meneillään.
st1_0205 (75K)st2_0205 (77K)
mas_mv_0205 (100K)Yläkuvissa Siilitien metroaseman muutostyöt ovat meneillään.
Asema rakennettiin alun perin kaiketi kevyesti halvalla. Nyt on kai tulossa asemasta jo kolmas versio, tai neljäs, jos koeradan puulaituriasema otetaan huomioon.
Vasemmalla metrovarikolta ollaan viemässä sepelivaunua (Mas) johonkin. Ajoneuvoyhdistelmään mahtuisi toinenkin. Mutta en jäänyt tarkkailemaan. Onhan siinä matalalaitaisempi Mas aivan hollilla.

Kustaa Vaasan tie 2.5.: Meneillään on ratatyö Koskelaan menevällä raiteella. Tässä vaiheessa näyttäisi, että yhtä raide-elementtiä piikataan esiin ja vaihdettavaksi.
ratatyo_kvt_0205 (96K)

HSL:n Kulttuuriratikassa on jälleen tarjolla esittävää taidetta ratikkamatkan piristykseksi. Vaunu kulkee linjalla 7B keskiviikosta 2.5. alkaen. Se liikennöi kolmena päivänä viikossa, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.
Kulttuuriratikan live-esityksiä poääsee näkemään Töölön hallin pysäkiltä alkavalla kierroksella keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 17.14–18.07. Kulttuuriratikan aikataulu on HSL:n internetsivuilla www.hsl.fi.

Vapun joukkoliikennettä Helsingissä:
Vapunaattona
Metro liikennöi kaksi tuntia normaalia pidempään.
Mantan patsaan lakituksen vuoksi alueen joukkoliikenne siirtyy poikkeusreitille klo 17.00 alkaen.
• Raitiolinja 1A ajaa Hakaniemestä Rautatieaseman, Bulevardin ja Fredrikinkadun kautta Eiraan. Kruununhaka, Kauppatori ja Tehtaankadun itäpää jäävät ajamatta.
• Linja 3B kulkee Fredrikinkadulta Eiraan linjan 1A päätepysäkille. Tehtaankadun itäpää jää ajamatta.
• Linja 3T ajaa Simonkadulta Mannerheimintien, Bulevardin ja Fredrikinkadun kautta Eiraan linjan 1A päätepysäkille. Rautatieasema, Aleksanterinkatu ja Kauppatori jäävät ajamatta.
Aleksanterinkatu rauhoitetaan jalankulkijoille vappuaattona klo 17.00 lähtien.
• Raitiolinjat 4 ja 4T ajavat poikkeusreitillä Katajanokalta Kruununhaan ja Rautatieaseman kautta Mannerheimintielle. Aleksanterinkatu Senaatintorin ja Ylioppilastalon välisellä osuudella jää ajamatta.
• Linjat 7A ja 7B ajavat Rautatieaseman kautta. Aleksanterinkadun ja Kruununhaan kautta ei ajeta.
Raitiovaunua korvaava bussi 3X liikennöi 10 minuutin välein Etelärannan ja Viiskulman välillä klo 17.00–0.40.
Vapunpäivänä:
Raitiolinja 3X liikennöi molempiin suuntiin reittiä Rautatieasema–Kauppatori–Olympialaituri–Eira–Bulevardi–Rautatieasema klo 9.00–18.00.
Raitiolinja 10X liikennöi väliä Kirurgi–Lasipalatsi–Ooppera klo 8.00–18.00.
Linjojen 3X ja 10X vuoroaikataulut (.pdf © Jaakko Pertilä.)

Viikonlopun kuva Työväen arkiston kokoelmasta:
tyovark_lant_heik_26 (180K)
Arvoisa lukija: katsopa ja mieti tätä kuvaa jonkin aikaa, ennen kuin luet tästä pidemmälle. Mahdatko arvata missä tämä kuva on otettu?

Kuvauspaikka taitaa olla hieman outo maisemaltaan? Todennäköisesti et pystynyt paikallistamaan sitä, kuten ei moni muukaan suoralta kädeltä, sillä sen verran ovat paikat tässä Helsingin ydinkeskustassa olevassa miljöössä nykyään muuttuneet.

Raitiovaunu on Läntisen Heikinkadun nro 22-24 kohdalla marras-joulukuussa 1926. Oikealla on Helsingin Meijeriliikkeen (HM) maitokauppa nro 59 talossa 24 ja naapuritaloa 22 ollaan juuri rakentamassa. Uusi talo on Hufvudstadsbladetin tuleva toimitalo, joka valmistuu seuraavana vuonna 1927. Uudisrakennuksessa on jonkinlainen palohälytys päällä, sillä paikalla on Paloaseman ensilähdön yksikkö nro 5, Fiat vm. 1924 (tai vaihtoehtoisesti nro 12 tai 15, molemmat Fiat vm. 1925).
Läntinen ja Itäinen Heikinkatu yhdistettiin 1930-luvun puolivälissä yhdeksi Heikinkaduksi ja nimettiin 1942 Mannerheimintieksi. Heikinkatujen välinen esplanadi hävitettiin katujen yhdistämisen yhteydessä. Raitiotie kulki ennen yhdistämistä kumpaankin suuntaan vain Läntisellä Heikinkadulla, Itäinen Heikinkatu oli kiskoton.
Rakenteilla olevan Hbl:n kivitalon nykyinen osoite on Mannerheimintie 18 ja HM:n maitokaupan kohdalta alkaa nykyinen kauppakeskus Forum. Kuva on siis otettu Forumilta Erottajalle päin.
Kuva: Työväen Arkiston kuvakokoelma. Paikka- ja lisätietojen hankinnassa on saatu apuja Helsingin Kaupunginarkistosta, Helsingin Palomuseosta sekä Hbl:n julkaisemasta kirjasta "Pääkaupunki". Kuvattu marras-joulukuussa 1926.

HKL 23 (1959): Erinäisten vaiheiden jälkeen vaunun kori laivattiin Taiwaniin Taipeihin. Siellä vaunu maalattiin Spårakoffin väriseksi ja siihen asennettiin sisälle tietokonesimulaattorit, joista näkyy "Virtual Finland". Näin ratikkaan menijöistä tuntuisi siltä kuin he olisivat ajelumatkalla Helsingissä. Sisustukseen kuuluivat myös pöydät, penkit ja baaritiski.
Suomen Matkailun Edistämiskeskuksen Taipein agenttitoimisto järjesti Taipei Expo -näyttelyyn marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2000 yhdeksän päivän ajaksi Suomen matkailuosaston. Jotta kiinalaiset messukävijät saisivat todentuntua Suomesta ja Helsingistä, ei hankittukaan paikalle joulupukkia ja poroa eikä edes muumia, vaan helsinkiläinen raitiovaunu.
Sittemmin vaunu lahjoitettiin lasten liikennemuseoon, joka nykyään on Taipei Children's Recreation Center.. Netissä olen nähnyt vuonna 2007 otetun kuvan vaunusta (suomalainen turisti). Nykyinen sivusto ei tiedä vaunusta mitään.
Pitänee olettaa, että vaunun HKL 23 kori on hävinnyt vuonna 2007 tai sen jälkeen.

HKL tuo NRV 2010 -vaunun mallikappaleen Helsinkiin. Näköismalli on esillä Kaapelitehtaan HI Design -näyttelyssä. Näyttely on 8.6. -2.9. avoinna yleisöille maksutta näyttelyviikkojen torstaista sunnuntaihin.
Malli on rakennettu mahdollisimman paljon tulevan raitiovaunun kaltaiseksi: esimerkiksi vaunun ulko- ja sisäväritys sekä sisustusmateriaalit ovat samoja, joita käytetään rakennettavassa raitiovaunussa. Mallikappale on leveydeltään oikeaa vaunua vastaava, mutta pituudeltaan sitä huomattavasti lyhyempi: siinä on vain 3 ovea lopullisen vaunun viidestä ovesta.

lansiterm2_2604 (71K)lansiterm1_2604 (62K)
Länsiterminaali 26.4.: Kiskotus on valmis Jätkäsaaressa. Ajojohdon kannatinlangatkin ovat paikoillaan. Jopa pelastusaseman läheisyydessä olevassa risteyksessä raitiovaunuvalotkin toimivat.
Itse ajolankaa on kääntösilmukan ympäristössä, osin valmiiksi asennettuna, osin tilapäisillä ripustimilla.

kalasatama_2604 (94K)Kalasataman metroasemaa pohjoispuolelta ja itäpäästä 26.4.
Vasemmalla valkoisessa teltassa rakennetaan sillankantta, joka siirretään ratalinjalle metron heinäkuun liikennekatkoksen aikana.
Sitten tämän siltakannen alta aletaan louhia kalliota ja siltapilareita rakennetaan sitämukaa. Ja metroliikenne on silloin käynnissä.

162_kultakatriina (119K)HKL 162, Kulta Katriina, lähdössä 23.4. iltaruuhkaan linjalle 1A.

Larry Kärkkäisen kuvia Bulgarian Sofiasta:
sofia_t8m_900m_lk (98K)
sofia_2007_t6a2_lk (99K)sofia_2031_t6a2_lk (72K)
Ylimmässä kuvassa lienee T8M-900M -vaunu. Alhaalla vasemmalla Tatra T6A2 2007 vuodelta 1990 ja oikealla Tatra T6A2 2031 samalta vuodelta.
Raideleveys on soma, 1009 mm. Tuumissa desimaaleina se on 39.7244094488189 tuumaa. Kuvat 31.3.2012 © Larry Kärkkäinen.
Sofian raitioteillä on myös kolme linjaa 1435 mm (yhteensä 15 linjaa) raideleveydellä. Wikipediassa mainitaan "system lenght" 309 km.

Viikonlopun kuva Jyrki Längmanin kokoelmasta:
runeberg_johdin_50_jyla (105K)Runeberginkatu ja johdinauto linjalla 14 (tietysti).
Auto on HKL 604 vuodelta 1949 ja edellä menee jokin 50-luvun HKL:n 300-sarjan bussi linjalla 24 (luultavasti).
Tuosta osaa sano muuta kuin, että 50-luku on menossa. Ehkä ollaan lähempänä vuosikymmenen loppua kuin alkua. Kuva © Jyrki Längman.
Kommentteja, Jukka T. Mäkelä kirjoittaa: Puna-valkoinen jenkkikaara kuvassa lienee Chevrolet vm. 1957, ellei sitten 1956. 50-luvulla Runeberginkatua ei ole kulkenut bussi 24, sehän oli Larun dösa. Eikä kuvassa ole Seurasaarenkaan silloinen 21, joka kulki Erottajalta Nervanderin kautta Töölönkadulle ja Töölöntorilta Topeliuksenkadulle.
Jaakko Pertilä huomauttaa, että johdinautolinjaa ajettiin vuosina 1955 - 1957 Runeberginkadun kautta suoraan Kampin suuntaan ja päin vastoin.. Tässähän johtimet kääntyvät Arkadiankadulle (edelleen Fredrikinkadulle).
Jorma Rauhala kertoo, että kuva on otettu viimeistään kesällä 1961.
Kun nämä tiedot ynnätään, kuva on otettu 1957 - 1961.

18.4.: Vaunun SR 50 entisöinti:
Tallinna. Tämän viikon aikana saadaan vaunun moottorit ja kiskojarrut asennettua lopullisesti paikoilleen, jolloin lavetti on kaikin puolin valmis. Sähkötyöt korin lattian alla jatkuvat vielä. 600V kaapelointi valmistuu tällä viikolla, akut ovat paikoillaan ja pääkytkin on asennettu. Vielä on tekemättä muun muassa suuntavilkkujen ja vaihteenkääntömagneetin asennus. Oletettavasti toukokuun alussa kori voidaan siirtää lavetin päälle.

Raitiolinjat 3B, 3T, 6 ja 9 sekä bussit 20 ja 20N ovat poikkeusreiteillä lauantaina ja sunnuntaina 21. - 22.4. Bulevardilla tehtävän putkityön vuoksi. Poikkeusjärjestelyt kestävät sunnuntain liikenteen loppuun asti.
Raitiovaunua korvaava bussi 6X ajaa Rautatientorin itälaidalta Mikonkadulta Hietalahteen reittiä Mannerheimintie – Erottajankatu – Uudenmaankatu – Yrjönkatu – Bulevardi – Hietalahdenkatu – Kalevankatu. Päätepysäkkinä on Hietalahdenrannassa sijaitseva Hietalahti-bussipysäkki (1168). Rautatientorin suuntaan bussi 6X ajaa samaa reittiä Bulevardin, Yrjönkadun ja Erottajankadun kautta.
Raitiolinja 3T ajaa normaalia reittiään Kampista Kaivopuistoon, mutta jatkaa sieltä linjan 1A päätepysäkille Pursimiehenkadulle ja samaa reittiä takaisin normaalireitilleen.
Raitiolinja 3B kääntyy Hakaniemestä päin ajaessaan Liisankadulle, jatkaa Kauppatorilta raitiolinjan 1A päätepysäkille Pursimiehenkadulle ja palaa samaa reittiä Hakaniemeen.
Raitiolinjat 6 ja 9 ajavat Hakaniemestä Kruununhaan kautta Aleksanterinkadulle ja edelleen Mannerheimintietä omalle reitilleen Kaivokadulle.

schunk_kh_1804 (97K)Koskela 18.4. kaksi Schunk -virroitinta saapuneena.
Kilvistä löytyy tekstiä: Type WBR 82 HKL, Built 1999, Rev.dat 2012.04.02.
Nämähän ovat Varioiden virroittimia.

ratat_ras_1804 (93K)ratat_mansku_1804 (95K)
Meneilään olevia ratatöitä 18.4. asemalla ja Mannerheimintiellä.

Vaihteita ja ristikoita tuleviin ratatöihin Koskelassa 18.4.
vaihteet1_ooppera_1804 (60K)vaihteet2_ooppera_1804 (54K)
Valtaosa "kasasta" on risteykseen Mannerheimintie/Runeberginkatu/Helsinginkatu. Ainakin yksi ristikko on kuitenkin risteykseen Mannerheimintie/Tukholmankatu.

hkl95_1804 (100K)
18.4. HKL 95 linjalla 10. Viimeisenä valmistunut MLNRV -vaunu, ja lippa on poistettu.

mv_1604 (104K)
mv_181111 (59K)Metrovarikko Ratasmyllyntien puolelta 16.4.2012 (ylh) ja 18.11.2011.
Töitä tehdään jo säilytyshallin puolellakin. Liittyneekö tyo vaiheeseen 3 (huoltohallin laajennus ym) vai vaiheeseen 4 (uusi säilytyshalli ym).

162_kahvi_2903_jkorhonen (97K)
HKL 162 linjalla 1A Hakaniemessä 29.3. Kuva © Jarkko Korhonen.

HKLjk 15.4.:
HKL:n johtokunta päätti ylimääräisessä kokouksessaan sunnuntaina 15.4. oikeuttaa HKL:n purkamaan HKL:n ja Siemensin väliset sopimukset metron automatisoinnista.
HKL:n johtokunta päätti myös kehottaa HKL:ää valmistelemaan tarpeen mukaan kiireellisesti hankesuunnitelman muutoksen niin, että ensi vaiheessa toteutettaisiin uudet asetinlaitteet ja kulunvalvontajärjestelmän uusiminen. Mikäli kulunvalvonnan uusimiseen päädytään, tulee uusien sopimusten olla allekirjoitettu tämän vuoden loppuun mennessä, jotta Länsimetron liikenteen aloitus suunnitellussa aikataulussa ei vaarannu.
Lisäksi johtokunta esittää että kaupunginhallitus käynnistää selvityksen muuttuneen hankesuunnitelman mahdollisista vaikutuksista Länsimetron rakennustöihin ja -suunnitelmiin, kuten asemapituuksiin ja laiturioviin.

Viikonlopun kuva Jyrki Längmanin kokoelmasta:
rt_1910_jyla (199K)
Rautatientori ja kasiraiteinen raitiorata. Rata kulki näin 1910 - 1938. Aseman hallintosiipi on valmistunut 1909. Etualalla kävelevän rouvan pukeutuminen viitannee 1910-luvulle, enintään 20- luvun alkuun. Kuva © Jyrki LÄngman.

Raitiovaunulinjoilla 3B ja 3T on poikkeusreittejä yöliikenteessä 15.-17. huhtikuuta.
Kaivokadulla sijaitsevan Rautatieasema-pysäkkiparin kohdalla tehdään kolmena yönä ratatöitä, joiden vuoksi 3B ja 3T ajavat poikkeusreittejä. Poikkeusjärjestelyt alkavat kello 24 ja kestävät yöliikenteen loppuun. Ne koskevat vuorotellen eri ajosuuntia.
Sunnuntaina 15.4. kello 24 alkaen ja tiistaina 17.4. kello 24 alkaen suljettuna on rautatieaseman puoleinen rataosuus. Linja 3B ajaa Hakaniemestä keskustaan suuntaan reittiä Liisankatu – Snellmaninkatu – Aleksanterinkatu. Linja 3T ajaa Kauppatorilta Kolmen sepän aukion kautta Simonkadulle.
Maanantaina 16.4. kello 24 alkaen suljetaan Kaivopihan puoleinen rataosuus. Linja 3B ajaa Hakaniemeen Aleksanterinkadun ja Kruununhaan kautta, linja 3T Kampista Kolmen sepän aukion kautta Aleksanterinkadulle.

v107_0412a_pertila (63K)v107_0412b_pertila (65K)Munkkiniemen päätesilmukan vastavaihde 107 on vaihdettu 10. tai 11.4.2012.
Poistettu vaihde oli ilmeisesti vanhin linjalla ollut vaihde, ehkä jopa vuodelta 1951.
10.3.: Mkn:ssä vaunu 107 oli ohittamasta toista nelosen vaunua. Vaunun ensimmäinen teli lähti sivuraiteelle, mutta ennen toista teliä vaihde oli kääntynyt suoraan. Vaunu ei suistunut kiskoilta ja raivausauton henkilökunta sai sen nopeasti peruutettua samoille raiteille. Vanha vaihde kiilattiin suoralle raiteelle tämän jälkeen. Kuvat © Jaakko Pertilä


SRS:n tutustumisvierailu HKL-ML:n junaliikenteen ohjauskeskukseen Hakaniemen asemalla järjestettiin 11.4.2012. Paikalla oli vajaa 40 jäsentä ja oli mielenkiintoista tutustua viimeistä käyttövuottaan täällä toimivaan liikenteenohjauksen hermokeskukseen. Hakaniemen asetinlaite otettiin käyttöön jo 1970-luvun lopulla. Samassa huonetilassa liikenteenohjauksen kanssa on myös metron tekninen valvomo, jossa hoidetaan rataan ja asemiin liittyvät moninaiset varsinaisen junien kauko-ohjauksen ulkopuolelle jäävät tekniset valvonta-asiat. Erikoisimmasta päästä: metron tekninen valvomo toimii myös raitiotien sähköratavalvomona noin neljän tunnin aikana yön pimeimpinä tunteina, kun raitiotien oma liikenteenohjauskeskus Töölössä on suljettuna.
Kaikki ruuhkaliikenteessä olleet 15 junavuoroa kulkivat käyntimme aikana moitteettomasti Helsingin 4 minuutin vuoroväliaikataulunsa mukaisesti. Samalla todettiin, että Mellunmäen junat on asetinlaitteen käyttöjärjestelmään numeroitu linjalle 1 ja Vuosaaren junat linjalle 2, eli on olemassa tekninen linjanumerointi, josta ei ole aiemmin sivuillamme mainittu.
Uusi metron liikenteenohjauskeskus on valmistumassa Herttoniemen asemalle tämän vuoden kuluessa. Liikenteenohjauksen toiminnan siirtymisen aikataulu Hakaniemestä Herttoniemeen riippuu vielä monista avoinna olevista asioista, joista lopullisia päätöksiä saataneen kuluvan alkuvuoden aikana ja muuttoasiat lopullisesti vireille sen jälkeen.
Kiitokset onnistuneesta käynnistä Hakan henkilökunnalle ja isännällemme valvomopäällikkö Matias Heseliukselle.
m_rl_hn_1104_jr (100K)
m_hn_ohjaamo_1104_jr (95K)m_valvomo_1104_jr (94K)
1. Läntinen osa Hakaniemen asetinlaitteesta eli asemat Ruoholahdesta Hakaniemeen. 2. Alimmissa neljässä monitorissa on liikenteenohjaajan edessä neljän kauko-ohjatun asetinlaitteen (eli oikealta vasemmalle Hakaniemen, Herttoniemen, Vuosaaren ja Kontulan) näytöt. Ylemmässä rivissä on mm. käytönohjauksen junien aikataulunmukaisen kulun tarkkailuun liittyvä monitori sekä Vuosaaren laituriovien toimivuuteen liittyvä monitori. Taaempana huoneen takaseinällä on näkyvissä itäinen osa Hakaniemen isosta asetinlaitteesta. 3. Valvomopäällikkö Matias Heselius kertomassa kahteen osaan jaetun ryhmämme jälkimmäiselle puoliskolle liikenteenohjauksen toiminnasta. Kuvat © Jorma Rauhala

Tampere. Raitiotien yleissuunnitelman kilpailutus on valmisteilla.
Konsultti on tarkoitus valita ennen kesälomia. Vaikka työ kulkee yleissuunnitelman nimellä, tarkoituksena ei ole tehdä erillistä hankesuunnitelmaa, vaan työn valmistuttua kaupunginvaltuusto päättää suoraan raitiotien rakentamisesta. Yleissuunnitelman on määrä olla valmis viimeistään vuoden 2013 syksyllä, jolloin valtuustokäsittely olisi vuoden 2013 lopulla.
Rakennussuunnittelu alkaisi vuonna 2014 ja rakentaminen 2015.
Tämän hetken arvion mukaan vuonna 2017 alkaisi liikenne Hervannasta keskustaan. Lentävänniemen raitioliikenne alkaisi vuotta myöhemmin.
Liikennepoliittinen selonteko on annettu eduskunnalle 12.4.2012, ja siinä valtio sitoutuu tukemaan raitiotiehankkeita 30%:lla kokonaisinvestoinnista.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.04.2012
Pisara-rataan liittyvät bussi- ja raitiovaunuliikenteen järjestelyt
Raporttiluonnos "Pisara-radan vaikutukset pintaliikenteeseen, 30.3.2012" (.pdf)

Pääsiäisen kuva Jyrki Längmanin kokoelmasta:
viip_torkkeli_jyla (175K)
Viipuri, Pohjoisvalli ja Torkkel-Knuutinpojan tori. Punaisen linja (linja 1) ASEA -juna kaartaa torin laidalle.
Kuva on toki väliltä 1912 - 1939 :). Mutta kuva lienee 20-luvulta. Kuva © Jyrki Längman.

Helsinki: Liikennelaitoksen johtokunnan päätöksiä 4.4.:
HKL:n johtokunta päätti oikeuttaa liikennelaitoksen tilaamaan metron harjalinkovaunun ainoan tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen antaneelta Arctic Machine Oy:ltä enintään 530 000 euron arvonlisäverottomaan hintaan.
Harjalinkovaunu on tarkoitettu lumen linkoamiseen kiskopinnan yläpuolelta, lumen harjaamiseen kiskojen välistä, sekä virtakiskon puhdistamiseen. Se on varustettu kahdella eri linko- ja jyrsinpyörällä, joten laite on molempiin suuntiin ajettavissa ja siten työteholtaan huomattavasti parempi kuin nykyinen 1980-luvun alussa rakennettu harjalinkovaunu. Se on yli 30 vuoden käytön jälkeen tulossa elinkaarensa päähän ja siten riskialtis eikä siihen vajaatehoisuutensakaan vuoksi ole tarkoituksenmukaista tehdä laajaa peruskorjausta, mutta se on tarkoitus jättää varakoneeksi.
Johtokunta päätti oikeuttaa HKL:n tekemään kesän 2012 ratatöistä 989 550,00 euron (alv 0) urakkasopimuksen halvimman tarjouksen antaneen Taavico Oy:n kanssa. Urakka käsittää Runeberginkatu - Mannerheimintie risteysalueen vaihteitten uusimisen sekä kiskojanojen vaihtotyön Mannerheimintiellä välillä Runeberginkatu - Pohjoinen Hesperiankatu.
Raide-Jokerin hankesuunnitelman käynnistäminen ja kaavoituksen aloittaminen
HKL -liikelaitoksen johtokunta päätti antaa kaupunginhallitukselle lausunnon, jossa todetaan, että Raide-Jokerin toteuttamisella saavutetaan suuria liikenteellisiä ja ympäristöllisiä etuja. HKL:n ja HSL:n tekemän raitioliikenteen tuottamista koskevan sopimuksen piiriin kuuluu myös Helsingin rajan ylittävä tai kokonaisuudessaan erillisessä verkossa liikennöitävä raitiovaunuliikenne, ellei HSL kokonaisarvion mukaisesti toisin päätä. Näin ollen on luontevaa, että HKL osallistuu Raide-Jokerin hankesuunnitelman valmisteluun.
HKL katsoo, että Raide-Jokerin hankesuunnitelmaa laadittaessa on Raide-Jokerista tehtävä yhteensopiva Helsingin raitiotiejärjestelmän kanssa. Raideleveyden on oltava sama 1000 mm ja kaluston ulottuman tulee sallia vaunujen siirto Helsingin raitiotieverkossa. Raide-Jokerilta on oltava yhteys Helsingin raitiotiejärjestelmään. Tämä mahdollistaa muun raitiovaunuliikenteen korjaamotilojen sekä radan huoltoon tarkoitetun kaluston käyttämisen myös Raide-Jokerin kanssa.
Jos niin halutaan ja se katsotaan tarpeelliseksi, voidaan Raide-Jokerin kaluston hankinnassa hyödyntää HKL:n NRV 2010 raitiovaunuhankinnan optiota, jossa on varauduttu myös Raide-Jokerin kaltaisen pikaraitiotien vaatiman kahteen suuntaan ajettavien vaunujen hankintaan.
Raide-Jokerin suunnittelussa on varattava tila Raide-Jokerin kaluston omaa varikkoa varten. HKL:n nykyisten ja tulevien varikkolaajennusten yhteydessä ei ole varauduttu Raide-Jokerin kaluston säilyttämistä ja päivittäishuoltoa varten. Nykyisiä ja tulevia varikoita voidaan käyttää kuitenkin vaunujen korjaamiseen ja laajempia huoltoja varten.

Uutiset, sivu 3

Sulje uutisikkuna