| SRS: ETUSIVU | SRS: FRONTPAGE |
| Uutiset 2010, sivu1, sivu 3 | Uutisarkisto |
Ratatöitä ja muuta 27.8.:


Töölön ratapiha ei ole vielä aivan valmis.


Malminrinteellä näyttää tällaiselta nykyään.


Ruoholahdenkatu ja Itämerenkatu on yhdistetty teräksisin "sitein".


Ruoholahdenrannasta Jätkäsaareen, kivitöitäkin tehdään jo.


Jätkäsaaressa ollaan jo näin pitkällä. Uudet kadunnimet ovat minulle vähän epäselviä. Ollaanko Jätkäsaarenlaiturilla ehkä?


Länsisatamankatu: Tähän asti, muttei vielä sillalle. Kaarre jo kurottuu kohti Itämerenkatua.
HKL 225 linjalla 8. Perässä tulleen 3T:n kuljettaja kertoi kolarista ja, että voi mennä paljonkin aikaa.
No kävin kuvaamassa. Kolari oli liioittelua, mutta liikenteenohjaus oli näin ilmoittanut. Ollut enintään hipaisu mopomiehen ja vaunun kanssa. Kuvaamisen jälkeen palasin takaisin kolmoseen, joka heti sitten jatkoikin matkaa. Kasi tietenkin pääsi ensin liikkeele.
Poliisien juttu jatkui sivummalla mopomiehen kanssa.
Helsinki ja meri ja satama ja laivat ja raitiovaunu.
Laivoja Hietalahden laiturissa, satamanosturi ja ratikka.
HSL järjestää perjantaina 27.8. vietettävänä Taiteiden yönä runsaasti lisäliikennettä Helsingin keskustasta eri suuntiin.
Metro ajaa kaksi tuntia tavallista pidempään.
Metron liityntälinjat eivät liikennöi normaalia pidempään, mutta yölinjat 85N, 86N, 90A, 90N, 92N, 94N, 95N, 96N ja 97N ajavat normaalien perjantaiaikataulujen mukaan.
Myös raitiolinjojen 6, 9 ja 10 liikennöinti jatkuu Taiteiden yönä tavallista pidempään. Viimeiset lähdöt ovat:
linjalla 6 Hietalahdesta klo 1.27 ja Arabiasta 0.55
linjalla 9 Kolmikulmasta klo 1.38 ja Pasilan asemalta 1.08
linjalla 10 Kirurgilta klo 1.32 ja Pikku Huopalahdesta 1.05
Oslo: Kolsåsbanenin kunnostus metrostandardiin etenee, 17.8. avattiin liikenteelle viimeinenkin Oslon puolen asemista: Bjørnsletta, joka korvaa myös entisen Lysakerelven aseman. Liikenteen Bærumin puolelle Jariin on tarkoitus alkaa joulukuussa, jolloin myös Holmenkollenin rata aukeaa jälleen liikenteelle.




Kuva 1: Linjan 6 juna on saapunut uudelle pääteasemalleen, lähimpänä MX3000-vaunu 3365.
Kuva 2 ja 3: Bjørnslettan asema nähtynä viereiseltä Bærumsveieniltä, itäpäästä laitureille kuljetaan ramppeja, lännestä portaita tai huomattavan pitkiä ramppeja pitkin.
Kuva 4: Aseman länsipuolella ratatyöt jatkuvat. Kuvat © Väinö Syrjälä.
Lisäliikennettä U2-konserteista viikonloppuna
HSL järjestää busseilla lisävuoroja U2-yhtyeen Olympiastadionin konserttien jälkeen perjantaina 20.8. ja lauantaina 21.8.
---
Raitiolinja 10 ajaa Töölön tullin pysäkiltä lisävuoroja keskustan suuntaan konserttien päättymisen jälkeen.
18.8.: Vallilan hallin julkisivu alkaa kuoriutua hupusta ja tietysti entistä ehompana.
Havaintoja Koskelassa: Kaksi risteystä ja yksi vaihde osoitteena Helsinginkatu / Kaarlenkatu. Raide-elementtejä osoitteisiin Karhupuisto, Punanotko - Kasarmi ja Erottaja - Isoroba.
Arnhem on uusinut johdinautokalustoaan. Aikavälillä 16.10. - 21.11.2009 kaupunkiin toimitettiin Hess BGT-N2C (Swisstrolley 3N) -johdinautot 5234 - 5242. Ne ovat hyvin samanlaisia kuin Saksan Solingenin noin vuosi sitten hankkimat Hessit.
Sveitsiläisten hankkimista Hesseistä poiketen Arnhemin ja Solingenin uutuuksien pituus on "vain" 18,00 metriä ja takimmaiset ovet puuttuvat.
Bussi- ja johdinautoliikennettä Arnhemissa hoitaa Novio Breng, joka on Connexxionin tytäryhtiö.
Kuva Juhana Nordlund 13.8.2010, Arnhem, Alankomaat.
Arnhemin linjan 2 sähköistystyöt ovat loppusuoralla. Kuvassa uutta johdotusta Bakenbergswegillä.
Jo käytössä olevia johdinautolinjoja ovat 1, 3, 5 ja 7, jotka kaikki ovat heilureita. Linja 2 ei aluksi ole heiluri, vaan se pitenee myöhemmin nykyisen linjan 10 sähköistyessä ja liittyessä osaksi linjaa 2.
Kuva Juhana Nordlund 13.8.2010, Arnhem, Alankomaat.
12.8.:Länsimetron avolouhinta alkaa elokuun puolivälissä Lauttasaaressa. Louhintoja tehdään Koivusaaressa, Lauttasaarentiellä ostoskeskusta vastapäätä ja Myllykallion koulun vieressä.
Avolouhinta kestää Myllykallion ja Koivusaaren työmailla noin kolme viikkoa. Lauttasaarentiellä työvaihe vie hieman pidempään. Avolouhintojen jälkeen metrotyömailla siirrytään tunnelilouhintaan. Kaikkiaan louhinnat kestävät Lauttasaaressa ja Koivusaaressa vuoteen 2012.
Vuosaaren metroasemalla aloitettiin tiistaiyönä 10.8. laituriovien asennus pohjoiselle laiturille. Työt jatkuivat koko päivän ja illan. Tältä näytti klo 20.45. Käytössä oli koko päivän vain eteläinen laituri.
Kuva © Tom Heino

Töölön hallin ratapihan työmaa 10.8.
5.8.: Vuosaaren metroaseman lähtölaiturilla alkaa tällä viikolla metron automatisointiprojektiin kuuluvien laituriovien rakentaminen. Vuosaaressa laituriovia kokeillaan matkustajaliikenteessä ennen kuin laituriovet rakennetaan kaikille asemille vuoden 2013 aikana. Tärkeää on myös saada kokemuksia laituriovien toimivuudesta talviolosuhteissa.
Laituriovien asennus Vuosaaren lähtölaiturille tehdään vaiheittain:
1) Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kiinteä seinämä laiturin itäpäähän. Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat asemalla lähipäivinä. Töillä ei ole vaikutusta metrolla matkustamiseen.
2) Toisessa vaiheessa asennetaan laituriovet junan viimeisen vaunuparin kohdalle. Tästä vaiheesta alkaen viimeinen vaunupari ei ole Vuosaaresta kyytiin nousevien matkustajien käytössä, sillä se jää rakennustyömaan aidan taakse. Vaunupari on jälleen normaalisti käytössä Rastilasta keskustaan päin.
3) Kolmannessa vaiheessa asennetaan laituriovet myös junan keskimmäisen vaunuparin kohdalle. Tästä vaiheesta alkaen vain junan ensimmäinen vaunupari on Vuosaaresta kyytiin nousevien matkustajien käytössä. Kaikki vaunuparit ovat jälleen normaalisti käytössä Rastilasta keskustaan päin.
Silloin kuin mahdollista, käytetään junan tulo- ja lähtölaiturina toista, vastakkaisen puolen laituria. Tällöin kaikki vaunut ovat Vuosaaresta junaan nousevien käytössä normaalisti. Laituriovien rakentaminen tapahtuu pääsääntöisesti iltaisin ja öisin klo 19.15 – 4.40 sunnuntai-illasta ja perjantaiaamuun, jolloin lähtölaituri ei ole käytössä, vaan junat sekä saapuvat että lähtevät toiselta laiturilta.
Rakentamisen aikana metroliikenteen aiheuttama melu lisääntyy tilapäisesti aseman länsipuolella iltaisin klo 22 jälkeen, koska junien raiteenvaihtoa ei voida suorittaa aseman itäpuolella kääntöraiteella.
Laituriovet otetaan Vuosaaressa käyttöön lokakuun aikana. Lähtevät metrojunat ajavat tuolloin tarkasti ovien kohdalle niin, että junan ja laiturin ovet ovat kohdakkain. Koekäyttövaiheessa kuljettaja avaa ja sulkee niin laiturin kuin metrojunankin ovet.
Koekäyttövaiheen jälkeen ovet jäävät Vuosaaressa käyttöön ja ne rakennetaan myös muille metroasemille. Nykyiseen metroon laituriovet rakennetaan porttityyppisinä seinämään, jonka korkeus on noin 170 cm. Varsinaisten laituriovien lisäksi seinämään rakennetaan hätäpoistumisovet.
Helsingin seudun bussit, raitiovaunut ja lähiliikenteen junat siirtyvät syysaikatauluihin maanantaina 16.8.
Helsinki City Marathon juostaan lauantaina 14.8. noin klo 15 – 20. Maratonille osallistuu useita tuhansia juoksijoita, joten sillä on huomattavia vaikutuksia liikenteeseen.
Useat raitio- ja bussilinjat ajavat juoksun aikana poikkeusreittejä. Juoksureitin varrella on liikennekatkoksia, jotka voivat pisimmillään kestää noin 30 minuuttia. Juoksijoiden lähtiessä liikkeelle Mannerheimintielle on odotettavissa ruuhka, joka myöhästyttää pohjoiseen ajavia bussilinjoja.
Raitiolinjat
Linjoilta 3B ja 3T jää Eiran reittiosuus ajamatta noin klo 14.30 – 19.00. Linja 3B kääntyy Mannerheimintieltä Aleksanterinkadulle ja ajaa Katajanokan terminaalille. Myös 3T ajaa Aleksanterinkadulta Katajanokan terminaalille.
Kolmosten Eiran osuutta korvaa bussi 3X, joka ajaa klo 14.30 – 19.00 reittiä Erottaja – Bulevardi – Fredrikinkatu – Laivurinkatu – Tehtaankatu – Neitsytpolku – Pietarinkatu – Raatimiehenkatu – Tehtaankatu – Laivurinkatu – Fredrikinkatu – Bulevardi – Erottaja. 3X käyttää reitin varrella olevia raitiovaunupysäkkejä.
Linja 6 ajaa noin klo 14.30 – 19.00 linjan 10 päätepysäkille Tarkk’ampujankadulle. Reittiosuus Bulevardilla ja Hietalahdessa jää ajamatta.
Linjalta 8 jää noin klo 14.45 – 16.00 ajamatta Oopperan ja Salmisaaren välinen reittiosuus. Raitiovaunut kääntyvät Helsinginkadulta Mannerheimintielle ja ajavat linjan 9 päätepysäkille Kolmikulmaan ja samaa reitti takaisin Helsinginkadulle.
Tallinna Trammi- ja Trollibussikoondis on panostanut tänäkin vuonna uuteen johdinautokalustoon. Kaksiakselisia Solaris Trollino 12 -johdinautoja on hankittu seitsemän, numeroille 340 - 346. Samanlaisia TTTK:lle tuli vuonna 2007 myös 7 kpl, eli TTTK 333 - 339. Kuvassa johdinauto nro 345, joka on teipattu sisarensa 344 tavoin johdinautoliikenteen 45-vuotisjuhlateipein. Johdinautoliikenteen aloittamisesta tuli Tallinnassa kuluneeksi 45 vuotta 6.7.2010.
Kuva © Juhana Nordlund 3.8.2010, Tallinna, Viro.
Vuosina 2008 - 2009 TTTK hankki vastaavia niveltrollikoita Solaris Trollino 18 numeroille 437 - 443 ja 444 - 450, joista sarjan suurinumeroisin esiintyy toisessa kuvassamme. Niveliä on sijoitettu pääasiassa linjoille 1, 3 ja 6.
Kuva © Juhana Nordlund 3.8.2010, Tallinna, Viro.
Ratatöitä 5.8.:
Malminrinne.
Kaksoisraide on paikoillaan kuvassa näkyvällä osuudella.


Kuusitien silmukan kiskonvaihtotyömaa. Uudet kiskot ovat vielä nurmikolla.


Töölön ratapiha.
Työt etenevät vauhdilla. Paikalla annetun tiedon mukaan vaihteet olisivat sähkökääntöisiä!
Mainittakoon tässä yhteydessä, että "museolle" johtavalla raiteella on taasen ajolanka.
Vaunun SR135 (ASEA 1928) kori on nostettu pois, alusta on korin vieressä vasemmalla puolella. Etualalla kunnostettavana oleva vuoden 1961 Volga, ei kuitenkaan (tietenkään) Stadin Ratikoiden projekti. Tallinna 29.7.2010.
Vaunun 135 moottorit, jotka on koekäytetty ja todettu toimiviksi mutta täydellistä huoltoa kaipaaviksi. Vaunusta 135 on nyt otettu moottorit sekä ajokytkin ja vastukset vaunua 50 varten. Tarkoitus on palauttaa em. osat vaunuun 135 siinä vaiheessa kun saman tyypin harjavaunuja alkaa mennä romuksi siinä määrin, että niistä liikenee osia vaunuun 135. Tallinna 29.7.2010.
Entisöitävän vaunun SR 50 (ASEA 1909) ensimmäinen penkki on otettu käsittelyyn. Kuvassa näkyy penkin istuinosa, josta vanha lakka on poistettu kemiallisesti. Sen jälkeen on tehty hyvin kevyt hionta, jolla varmistetaan se, ettei pinnasta tule uuden lakkauksen myötä laikukas. Hionta on tehty niin kevyesti, että vuosien saatossa puuhun tulleet naarmut ja painaumat ovat pääosin vielä näkyvissä. Tärkeänä on pidetty sitä, ettei vaunu olisi entisöinnin jälkeen uudenuutukaisen näköinen, vaan ikä ja patina saavat näkyä. Tallinna 29.7.2010.
Töölön hallipihan raideremontti käynnissä ma 2.8.2010. Vanhojen kiskojen purku pääratapihalla on alkanut ripeässä tahdissa. Eino Leinon katu on suljettu ratapihan kohdalta.
Uusia vaihteita Töölön hallin vaihtoraiteella. Kuvassa on käynnissä raiteiden (termiitti?)hitsaus. 2.8.2010.
Sightseeingratikka HKL 161 saapumassa Luonnontieteellisen museon pysäkille. Pysäkillä on jälleen raitiovaunupysäkkiä osoittava liikennemerkki sekä lisäksi linjaliuska, jossa oranssilla pohjalla lukee valkoisin suuraakkosin SIGHTSEEING. Matkustajat odottavat vaunun saapumista käytyään tutustumassa Temppeliaukion kirkkoon. 2.8.2010.
Sightseeingratikka HKL 161 sisältä. Vasemmalla Helsinki Expertin opas ja oikealla edessä lippujen tarkastaja. Kuten kuvasta näkyy, on matkakortinlukija suljettu. Vain etuovi on käytössä sightseeing-ajossa. Arkadiankatu 2.8.2010.
Lopuksi harvinaisempaa herkkua: Bombardierin korjauspajassa Pasilan konepajan vanhoissa halleissa on pidetty ovia auki helteiden aikana. Kuvassa näkyvät vaununpalaset ovat vaunusta 229. 2.8.2010.
Töölön ratapihan ratatyö 2.8. Paikalleen asentamattomassa kääntölaitteen laatikossa oli tällainen valmistajankilpi.
Contec

2.8.: HKL 14 on joutunut ilmeisesti viimeiselle raiteelleen (Koskela, "romuraide").
Sightseeing-varavaunussa HKL 163 on tietysti myös telineet "Sightseeing"-kylteille.
2.8.: Metrovarikolla on purettu rataosaston ratapihaa hallista pohjoseen päin. Samoin on rakenteilla uusi portti hieman edemmäksi Ratasmyllyntietä.
Maisema on muuttunut muutenkin. Kesän alkupuolella kaadettiin katutöiden vuoksi Metrovarikon aidan ja Ratasmyllyntien välinen sankka metsikkö. Myös koestustunnelin suuaukon läheltä on raivattu kaikki puut.
HKL 339 "80V" -linjalla 31.7.
HKL 157 + SR 233, museoraitiotien juna Rautatieasemalla 31.7.
Avoperävaunu on lähes täysi. Moottorivaunussa ei kuljettajan lisäksi ketään.
HKL 98 linjalla 4T Kanavakadulla 31.7.
Merikasarminkatu 31.7.
Tässä syy miksi linjaa 4 ei ajeta. Kiskot on poistettu, mutta ajolangat vedetty rinnakkain. Kruunuvuorenkadun ja Linnankadun risteykseen on Linnankadulle laitettu ajojohtimiin "eristysjakso".
Linjan 4T pysäkki "Ritarihuone" on siiretty Aleksanterinkadulta Mariankadulle suunnassa keskustaan Aleksin putkitoiden vuoksi.
Bilbo (Bilbao)
Euskal Autonomia Erkidegoa
Kuvassa Tranvia de Bilbao 403, valmistaja Construcciones y Auxiliar de Ferrocarriles (CAF).
Liikennöitsijä EuskoTran (wiki).
Kuva © 24.6.2010, Juha Kirkkala.
Sightseeing-vaunu HKL 161 Liisankadulla 30.7.
Linja käyttää harvemmin käytettyä yhteyttä Rautatientorin suunnalta Liisankadulle.
Helsingin seudun bussilinjat, metro ja raitiolinjat, jotka ovat liikennöineet keskikesällä harvennetuin aikatauluin, ajavat maanantaista 2.8. alkaen tiheämpien, alkukesällä käyttämiensä aikataulujen mukaan. Bussilinjat ja metro ovat ajaneet harvennetuin aikatauluin arkisin ja raitiolinjat myös lauantaisin.
Liikenne siirtyy syysaikatauluihin maanantainsa 16.8.
Kävin kesälomalla Luulajassa. Siellä toimii suuri pienoismalliliike. Heillä on myytävänä N-GAUGE UNITRAM-raitiovaunupienoismallisarja. Siihen kuuluu vaunuja, katu- ja talo- ym. elementtejä. Aloitusboksin hinta on 1878 SEK. www.modellhobby.se
Muutokset Keravan liikenteessä 16.08.2010 alkaen
Sisäisen linjan 5 liikennöintiaika laajenee viikonlopun yöliikenteessä. Linjan 8 reitti lyhenee reitille Keravan asema-Kytömaa-Vankila-Kaskela, linjalta jää pois Kuusisaaren tarvittaessa käynnit, osa Etelä Kaskelaa, Kurkela ja Viirrenkulma. Linjan 8 rinnalle perustetaan uusi linja 9 Keravan asema-Etelä Kaskela-Kuusisaari, linja kulkee linjasta 8 poiketen suoraan Porvoontietä lahdentien liittymään asti josta Kaskelantien ja Päivöläntien kautta takaisin Porvoontielle, linjoja 8 ja 9 ajetaan samalla pikkubussilla siten että joka toinen vuoro on 8-linjan vuoro ja joka toinen 9-linjan.
Linjalla 633 käynnistyy N-vuorot joita ajetaan viikonlopun yöliikenteessä klo 01-05 välillä ja Lauanatain ja Sunnuntain muutama aamuvuoro, N-vuorot kuylkevat päälinjasta poikkeavaa reittiä Vantaalla Koivukylän ja Peijaksen kautta reittiä; ...- Tuusulantie - Simonkyläntie - Laaksotie - Koivukylänväylä - Haapatie - Koivukylän puistotie - Kytötie - Peijaksentie - Asolanväylä - Sairaalakatu - Sydäntie - Sairaalakatu - Asolanväylä - Urpiaisentie - Korson asema - Korsontie - Saviontie -... -Keravan asema.
Linjan 738 liikennöinti aika keskipäivällä hieman laajenee.
Linjolle 973,B,K tulee suurremontti keravan osalta. Päälinjan reitti muuttuu kulkemaan Vantaa-Savion aallopilta Saviontien sijaan Alikeravan, jaakkolan ja torin kautta asemalle, josta linjan reitti ei menekkään enään terveyskeskukselle vaan Kurkelan kautta Virrenkulman asuinalueelle joka sijaitsee vanhan Kytömaan seisakkeen kohdalla radan länsi puolella, B-vuorot kuolkevat asemalle asti samaa reittiä kuin päälinja. K-vuorojen reitti siirretään pois Alikeravalta ja Jaakkolasta, Uusi reitti kulkee Vantaa-Saviontie-Savion asema-Marttila-Kannisto-Tori-Keravan asema josta K-vuorojen reittiä jatketaan 973:n vanhaa reittiä Terveyskeskukselle, K-vuorot ajavat päälinjasta poiketen myös lauantaisin jolloin yhteydet Savion, Marttilan ja Kanniston suunnasta Uimahallille ja Terveyskeskukselle paranevat. Päälinjan reitin muutos puolestaan parantaa Virrenkulman ja Kurkelan yhteyksiä kun pikkubussi vaihtuu normaalikokoiseksi bussiksi ja reitinmuutos luo suoran yhteyden Alikeravalle, Korsoon, Peijakseen ja Koivukylän suuntaan.
Firenze: Kuvat © Jorma Rauhala.
Liikennöitsijä GEST S.p.A. (Gestore del Servizio Tramviario di Firenze)
http://www.gestramvia.it/
it.wikipedia.org/wiki/Tramvia_di_Firenze
Firenzen keväällä avatun ensimmäisen raitiolinjan keskustan päätepysäkki on aivan päärautatieaseman kupeessa. Asemahalli on vasemmalla. Raitiovaunutyyppi on AnsaldoBredan valmistama Sirio. Tämä päätepysäkki jää tulevaisuudessa vain puolenvaihtopaikaksi raitiolinjojen laajentuessa pidemmälle.

Edessä matkustusmukava Sirio-raitiovaunu ja takana jotain muuta eli kaksi keskustalinjoja kulkevaa pikkuruista sähköbussia.

Sirio-raitiovaunu maksaruoho-viherradalla.

Firenzen tyypillinen raitiovaunupysäkki ydinkeskustan ulkopuolella.

Firenzeläistä korkeatasoista "nurmirataa". Tällaista helppohoitoista viherrataa ei rakenneta betonireikäkivistä ja niiden rei'istä pilkahtavasta kituvasta ruohosta ja voikukista, vaan maksaruohoista. Kuivaa säätä kestävät ja kastelua kaipaamattomat värikkäät ja pitkään kukoistavat erilaiset matalat maksaruoholajikkeet tekevät raitiotiestä kuin puutarhan. Maksaruohot kasvavat suurehkoissa istutuslaatikoissa, joten mahdollisten ratatöiden ajaksi kasvit voidaan siirtää vauriotta työmaan alta sivuun. Maksaruohotettu rata estää myös käsittämättömän yksinkertaisesti tahallisen radallakulun ja oikaisut, sillä tuskin kukaan haluaa särkeä näin kaunista puutarhamaisemaa. Satunnaista kävelyä kasvit sietävät kuitenkin hyvin.







Ratatöitä 23.7.:
1. ja 2. edistystä Malminrinteellä.
3. Ruoholahdenkadulta Itämerenkadulle. Betonikannen päälle tulee eristyskerros. 4. Edistystä Ruoholahdenrannassa.
5. ja 6. Uutta rataa Jätkäsaaren puolella. Kaarrekiskoissa lukee "Jätkäsaaren silta". Alla on tosiaan Ruoholahden kanava.
7. ja 8. Crusellin silta ja Länsisatamankatua. Sillalla ei ole vielä kiskoja.
9. Hämeentien ratatyö on viimeistelty ja valmis.
Metro ajaa poikkeusaikatauluin 24. - 25.7.
Metro ajaa viikonloppuna 12 minuutin vuorovälein Kulosaaren metroasemalla tehtävien rakennustöiden vuoksi.
Poikkeusaikataulu on voimassa lauantaiaamusta 24.7. alkaen sunnuntain 25.7. liikenteen loppuun.
Junat ajavat Ruoholahden ja Mellunmäen väliä. Itäkeskuksen ja Vuosaaren välillä on erillinen metroliikenne, joten Vuosaaren suunnalla matkustavien on vaihdettava Itäkeskuksessa junaa. Myös Itäkeskuksen ja Vuosaaren välillä liikennöidään 12 minuutin välein.
HSL on pidentänyt raitiolinjaa 4 Katajanokalla korvaavan bussin 4X liikennöintiaikaa. 4X liikennöi arkisin maanantaista perjantaihin klo 5.55 – 21.05. 4X ajaa arkisin noin 15 minuutin välein Merisotilaantorin ja Katajanokan terminaalin väliä.
Viikonloppuisin 4X liikennöi entiseen tapaansa klo 7-19 noin 15 minuutin välein.
Raitiolinja 4 ei voi ajaa Merisotilaantorin päätepysäkilleen putkitöiden vuoksi. Kaikki raitiolinjan 4 vuorot ajetaan Katajanokan terminaaliin tunnuksella 4T. Poikkeusjärjestely kestää perjantaihin 27.8. asti.
Ratatyö Ratapihantiellä oli tällaisessa vaiheessa 19.7.
Berliini, heinäkuu 2010:





Kuvat Berliinin Alexanderplatsilta 1. M5 pysäkki 2. sekä 3. Berliinin raitovaunuseuran kesäretki museovaunulla 4. DDR Berliinin oranssin väreissä olevalla Skodlalla 5. Vaunut odottamassa lähtöä vuoroon odotusraiteella (ei matkustajille).Kuvat © Jari Luukkonen


Rautatieläisenkadun ja Ratapihantien risteyksen ratatyömaa 17.7.
Työmaa jatkuu vielä tästä eteenpäin (ensimmäinen kuva).


Malminrinteen ratatyömaa 17.7.


Helsingin raitiotien ensimmäiset vaihteet eteenvedetyllä kielisovituksella ovat nyt paikoillaan. Vaihteiden risteykset ovat Mechelininkadun toisella puolella. Samoin ratatyö on nyt siirtynyt Jätkäsaaren puolelle. Kuvat 17.7.




Länsisatamankadun ratatyöt edistyvät
Crusellin silta on edelleen työn alla. Eipä kiirettä. Eihan sillan "tuolla puolen" ole vielä paljon mitään.
Pasilassa Rautatieläisenkadulla tehtävien kiskotöiden vuoksi raitiolinja 7B ajaa poikkeusreittiä eikä raitiolinja 9 liikennöi lainkaan perjantaista 16.7. klo 18 alkaen sunnuntain 18.7. yöliikenteen loppuun. Osa linjan 9 reitistä korvataan bussilla 9X. Myös bussilinjat 69 ja 506 ajavat Malmin/Viikin suuntaan poikkeusreittiä Pasilassa.
Raitiolinja 7B kulkee Hakaniemestä Kallion kautta Eläintarhaan, josta se jatkaa Nordenskiöldinkatua omalle reitilleen. Ajamatta jää reittiosuus Hämeentiellä, Mäkelänkadulla ja Pasilassa. Pysäkit Lautatarhankatu (0331), Päijänteentie (0333). Hattulantie (0265), Rautalammintie (0267), Mäkelänrinne (0269), Uintikeskus (0271), Radanrakentajantie (0618), Kellosilta (0616), Messukeskus (0614) ja Pasilan asema (0612) ovat poikkeusjärjestelyn ajan poissa käytöstä.
Raitiolinja 7A liikennöi normaalia reittiään Pasilan ja Mäkelänkadun kautta.
Raitiolinja 9 ei liikennöi poikkeusjärjestelyn aikana. Osa reitistä korvataan bussilinjalla 9X, joka ajaa Hakaniemen ja Pasilan välillä pe - la noin 10 minuutin ja su 12 minuutin välein. Bussi kulkee pääosin raitiolinjan 9 reittiä ja käyttää useimpia reitin varrella olevia raitiolinjan 9 pysäkkejä. Bussi ei kuitenkaan aja Kalliossa Karhupuiston ja Kaarlenkadun lenkkiä, vaan suoraan Fleminginkatua. Itä-Pasilassa bussi ajaa molemmissa suunnissa Asemapäällikönkatua, joten lenkki Ratamestarinkadun ja Messukeskuksen kautta jää ajamatta.
Länsi-Pasilaan ajaessaan bussi 9X käyttää Pasilansillalla sijaitsevaa bussipysäkkiä (2101).
Osuudella Kolmikulma – Hakaniemi ei ole raitiolinjaa 9 korvaavaa liikennettä. Keskustan ja Hakaniemen välillä kulkevat raitiolinjat 3B, 6, 7A ja 7B, metro sekä useat bussilinjat.
Länsi-Pasilassa bussi 9X korvaa myös raitiolinjaa 7B, jolle on vaihtoyhteys Eläintarhan pysäkillä. Hämeentiellä ja Mäkelänkadulla palvelevat useat pohjoisen suuntaan kulkevat bussilinjat.
Mellunmäen metroaseman läntisen eli bussiterminaalin puoleisen lippuhallin peruskorjaus on valmistumassa. Lippuhalli avataan jälleen matkustajien käyttöön maanantaina 19.7.
Remontissa aseman lännenpuoleinen lippuhalli rakennettiin käytännössä kokonaan uudelleen: tiloja laajennettiin, kaikki pinnat uusittiin, valaistusta parannettiin sekä aseman sisäänkäynnin paikka muutettiin rakennuksen päätyyn. Sisäänkäynti on nyt metrosillan alla eli aiempaan nähden suojaisemmassa paikassa. Myös lippuhallin kioski ja wc saivat uudet paikat; samassa yhteydessä peruskorjattiin myös tämän päädyn liukuportaat ja hissi asemalaiturin ja lippuhallin välillä.
Mellunmäen metroasema on ollut käytössä syksystä 1989 eli yli 20 vuotta. Mellunmäki on maailman pohjoisin metroasema. Läntiselle sisäänkäynnille on kiinnitetty remontin yhteydessä seinätaulu, johon on kirjattu tämä maailman metrobongareille tärkeä tieto.
Ratatöitä 9.7.:


Hämeentiellä Vallilassa työt ovat viimeistelyä vaille. Tosin työmaa jatkunee myöhemmin Arabian suuntaan.




Malminrinteellä työt ovat hyvässä vauhdissa.




Ratatyöt ovat edenneet Ruoholahdenrannassa.


Länsisatamankatua. Lähestytään jo Crusellin siltaa.
Sveitsin itäosassa sijaitseva St. Gallen on viimeisen parin vuoden aikana uusinut koko johdinautokalustonsa. Hankintaan kuului 17 Hess Swisstrolley 3 -johdinautoa (yksinivelisiä) sekä 7 kpl vastaavia tuplaniveliä. Yksinivelisten nrot ovat 171 - 187 ja tuplien 188 - 194. Pitkiä näkee linjoilla 1 ja 4, kolmiakselisia taas kaikilla johdinautolinjoilla (1, 3, 4 ja 5). Kuva Juhana Nordlund 1.7.2010, St. Gallen, Sveitsi
Lausannen liikennelaitos uusii suurin panostuksin johdinautolaivastoaan. Kuvassa näkyy sarjansa uusin tulokas TL 865, joka toimitettiin kaupunkiin kuluvan vuoden toukokuun lopulla. Koko sarja käsittää johdinautot 831 - 865. Vuoteen 2015 mennessä on tarkoitus hankkia edelleen ainakin 30 uutta trolleybusseia. Siitä hankinnasta osa voi olla tuplaniveliäkin, kokeilihan TL kuluvan vuoden helmikuussa Zürichistä lainattua VBZ 72:ta. Kuva Juhana Nordlund 1.7.2010, Lausanne, Sveitsi.
Bernin johdinautolinjoista kuuluu ristiriitaisia uutisia. Virallisen tiedon mukaan johdinautoliikenteeseen ei enää satsattaisi. Kuitenkin kuvassa näkyvä Neufeldin haara (linjan 11 toinen haara) rakennettiin viimeisen vuoden aikana kokonaan uusiksi. Ilmajohdot oli purettu kokonaan pois, mutta nyt on vedetty uusi, tuliterä johdotus vanhan paikalle! Bernmobil mainostaa johdinautoliikennettä hiilidioksittomana liikennemuotona, autojen takaseinässä lukeekin (vapaasti suomennettuna) "Linja-automme kulkevat vesivoimalla". Kuva Juhana Nordlund 29.6.2010.
Yläkuvassa Antwepenilainen 2-akselinen moottorivaunu 4417 (Compagnie Générale des Tramways d'Anvers (Société Anonyme)/ 1905)
Alla Citadis Bordeauxista. Kuten nähdään, ollaan ajolangattomalla osuudella. Osuudella on siis Alstomin APS- järjestelmä
Kuvat © Juha Kirkkala.

Sightseeing-linjan vaunu HKL 161 päätepysäkillä Rautatientorilla 1.7.
Matkustajia näytti olevan aivan mukava määrä.
HKL 164 linjalla 8 (6/8) 1.7.
Ilahduttavan usein ainakin tämä manne on keskellä kesääkin ollut linjaliikenteessä.
Ratatöitä 01.07.:


Hämeentiellä on betonointi käynnissä. Länsisatamankadulla on "jo" yksi kiskoelementti paikoillaan.


Ruoholahdenkadulta Ruoholahdenrantaan on hieman töissä edetty. Kalevankadun / Ruoholahdenrannan / ? -risteyksessä on pantu tuulemaan. Katso myös alla.

